Juhlapyhät ja vuoroduuni ei sovi yhteen. Ja jos mukaan lisätään vielä homeinen mökki niin lopputulos lähenee katastrofaalista. Aatto meni mukavasti suoraan töistä saunaan ja jussijuomien pariin. Lauantaiaamuna nokka oli jo ihan tukossa ja kanuunakin jyskytti päässä. Nyt olen vapaalla, ja 15 tunnin yöunetkaan ei näköjään auta tähän tautiin. Täytyy vaan kärsiä.
Jussina oli kyllä hauskaa ja juomaa riitti ei siinä mitään mutta mökin vuokraajaäijä oli aika mielenkiintoinen tapaus. Mökin lattia kupruili ja muutenkin tuvasta näki ettei paikka ollut ihan siinä kunnossa missä piti. Naapurit sitten valistivat että keväällä heidänkin mökin lattialla oli ollut noin 10 cm vettä. Ja mökit ovat samalla korkeudella. He olivat oman mökkinsä lattian korjanneet, mutta vuokramökkimme ei ollut kyllä uutta lattialautaa nähnytkään. Itseni lisäksi ainakin kolme kymmenestä mökilläolleesta on kipeänä. Mökinvuokraajalle tiedoksi: kuluttajaneuvojalle on soitettu, pian soitetaan sinullekin tahi läheteään lasku.
Muutenkin on tullut paskaa niskaan. Olen aiheuttanut pienimuotoisen sotatilan mielestäni ihan naurettavasta asiasta, mutta pyysin sitten anteeksi. Toivottavasti naiset nyt rauhoittuvat ja antavat asian vihdoin olla. Muutama viikko sitten erehdyin menemään sitten oman poikaystäväni lisäksi myös parin muun miespuolisen henkilön kanssa saunaan ja siitähän eivät emännät tykänneet. Itse en asiassa mitään pahaa näe ja jotenkin oletin että vakaassa suhteessa olevat herrat ovat aiemminkin tissejä nähneet.Motiivina ei todellakaan ollut mennä esittelemään itseäni vaan rentotua hetki iltavuoron jälkeen, ottaa lonkero ja mennä nukkumaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä yksin saunaan, sillä tiedän ettei oma siippani olisi jättänyt vieraina olevia ystäviään keskenään saunaan vaan mennyt kavereidensa kanssa. Valitsin sitten seurassa saunomisen. Näköjään väärä valinta.
Bonuksena vielä isoäitini (joka on sattuneista syistä ja lapsuuden tapahtumista johtuen käytännössä äitini) on vaihteeksi juossut erinäisissä tutkimuksissa ja kuvauksissa. Hänen sisäelimensä ovat piukassa hyvälaatuisia kasvaimia, mikä on ollu tiedossa jo kauan. Mutta eihän se koskaan hymyilytä kun aletaan syynäämään siltä varalta että josko olisi joku pahalaatuinen seassa.
tiistai 26. kesäkuuta 2007
maanantai 14. toukokuuta 2007
Näytön paikka
Yli viikko on mennyt siitäkin, kun panikoin ensimmäistä tanssinäytöstäni ohjaajan roolissa. Esiintymispäivän alku oli katastrofaalinen. Juuri kun olin opastamassa pienimpiä oppilaitani meille varattuun pukuhuoneeseen, joku tuli kertomaan, että meille osoitettu pukuhuone oli takalukossa. ****ele, ajattelin ja ohjasin lapset muihin, jo valmiiksi ylikansoitettuihin pukuhuoneisiin.
Sitten, huomasin että eräs oppilaistani, saksalainen vaihto-oppilastyttö ei ollut tullut paikalle. Kiroilin jälleen pienessä mielessäni ja laskin kymmeneen. Hän on ainut oppilaistani kenen puhelinnumeroa minulla ei ole. Ja olin hänelle sekä suomeksi että englanniksi selvittänyt tarkasti esiintymispäivän aikataulun eli missä ja milloin pitää olla paikalla. Minut pelasti eräs entinen oppilaani, jonka ystävän luona tämä vaihto-oppilas asuu. Hän sai saksalaistytön jollakin ihmeen kaupalla puhelimen päähän ja pyysi tulemaan esiintymispaikalle. Loppujen lopuksi tyttö ehti sekä tilaharjoituksiin että näytökseen. Huokaus.
Esitystä ennen oleva tilaharjoitus kusi aikataulunsa puolesta ja pahasti. Kaikki ohjaajat olivat kiukkuisia eikä kukaan osannut auttaa pienen pukuhuoneongelmani kanssa. Lopulta, kun harjoitukset saatiin purkkiin (noin puoli tuntia ennen näytöksen alkua) sain metsästettyä käsiini esiintymispaikan vahtimestarin joka tuli ystävällisesti avaamaan pukuhuoneen oven. Onneksi pukuhuoneeseen lukkojen taakse oli jäänyt vain minun tavaroitani, ei esimerkiksi esiintymisvaatteita.
Itse näytös menikin sitten ihan hyvin, normaaleja pikkumokia lukuunottamatta. Näkyvyys kulissista lavalle oli niin olematon, että en pysty paljoakaan analysoimaan mitä lavalla tarkalleen tapahtui. Mutta itsekriittisyyden hetket koittavat sitten kun saan näytöksestä tehdyn dvd:n käsiini. Oppilaani tuntuivat kuitenkin olevan tyytyväisiä.
Nyt tanssikauden tauottua kesäksi, mieleni tekisi tehdä jonkinlainen sooloprojekti. Jos ei muuta niin joku tanssinpätkä ihan vaan pöytälaatikkoon odottamaan sopivaa esiintymistilaisuutta. Tai vaihtoehtoisesti pienryhmäkoregrafia, missä olisin itsekkin mukana.
Halusin tarkoituksella pyhittää kevään näytökset oppilailleni enkä esiintynyt itse. Heidän näytönpaikkansahan se on, ei ohjaajan joka sooloilee oppilaidensa keskellä. Valitettavasti näytöksessä oli niitäkin tapauksia että ohjaaja esiintyy keskellä ryhmänsä edessä. En kovin paljoa arvosta sellaista toimintaa. Itse olisin mennyt lavalle vain jos joku oppilaistani olisi viime hetkellä sairastunut tai jostain muusta syystä jäänyt pois näytöksestä. Onneksi kaikki löysivät paikalle ajoissa niin saivat näyttää kyntensä ihan keskenään :)
Sitten, huomasin että eräs oppilaistani, saksalainen vaihto-oppilastyttö ei ollut tullut paikalle. Kiroilin jälleen pienessä mielessäni ja laskin kymmeneen. Hän on ainut oppilaistani kenen puhelinnumeroa minulla ei ole. Ja olin hänelle sekä suomeksi että englanniksi selvittänyt tarkasti esiintymispäivän aikataulun eli missä ja milloin pitää olla paikalla. Minut pelasti eräs entinen oppilaani, jonka ystävän luona tämä vaihto-oppilas asuu. Hän sai saksalaistytön jollakin ihmeen kaupalla puhelimen päähän ja pyysi tulemaan esiintymispaikalle. Loppujen lopuksi tyttö ehti sekä tilaharjoituksiin että näytökseen. Huokaus.
Esitystä ennen oleva tilaharjoitus kusi aikataulunsa puolesta ja pahasti. Kaikki ohjaajat olivat kiukkuisia eikä kukaan osannut auttaa pienen pukuhuoneongelmani kanssa. Lopulta, kun harjoitukset saatiin purkkiin (noin puoli tuntia ennen näytöksen alkua) sain metsästettyä käsiini esiintymispaikan vahtimestarin joka tuli ystävällisesti avaamaan pukuhuoneen oven. Onneksi pukuhuoneeseen lukkojen taakse oli jäänyt vain minun tavaroitani, ei esimerkiksi esiintymisvaatteita.
Itse näytös menikin sitten ihan hyvin, normaaleja pikkumokia lukuunottamatta. Näkyvyys kulissista lavalle oli niin olematon, että en pysty paljoakaan analysoimaan mitä lavalla tarkalleen tapahtui. Mutta itsekriittisyyden hetket koittavat sitten kun saan näytöksestä tehdyn dvd:n käsiini. Oppilaani tuntuivat kuitenkin olevan tyytyväisiä.
Nyt tanssikauden tauottua kesäksi, mieleni tekisi tehdä jonkinlainen sooloprojekti. Jos ei muuta niin joku tanssinpätkä ihan vaan pöytälaatikkoon odottamaan sopivaa esiintymistilaisuutta. Tai vaihtoehtoisesti pienryhmäkoregrafia, missä olisin itsekkin mukana.
Halusin tarkoituksella pyhittää kevään näytökset oppilailleni enkä esiintynyt itse. Heidän näytönpaikkansahan se on, ei ohjaajan joka sooloilee oppilaidensa keskellä. Valitettavasti näytöksessä oli niitäkin tapauksia että ohjaaja esiintyy keskellä ryhmänsä edessä. En kovin paljoa arvosta sellaista toimintaa. Itse olisin mennyt lavalle vain jos joku oppilaistani olisi viime hetkellä sairastunut tai jostain muusta syystä jäänyt pois näytöksestä. Onneksi kaikki löysivät paikalle ajoissa niin saivat näyttää kyntensä ihan keskenään :)
torstai 10. toukokuuta 2007
No Life
Kauhiaa kiirettä on pitäny. Ensin koulussa tenttiputki, sit viikon "loma" ja nyt töitä hyvällä tahdilla.
"Loma" käsitti muutaman päivän kotikonnuilla viime viikolla. Pääosa siitäkin meni auton huoltoon ja sillä ajamiseen totutellessa. On sitten ihan ensimmäinen oma auto. Aika iso juttu pienelle ihmiselle. Varsinkin kun auto tuli tosissaan tarpeeseen, töihin on sen verran matkaa ettei ole järkeä kulkea millään muulla.
Samalla tuli hengailtua porukoitten kanssa, mikä on nykyään aika harvinaista herkkua, onhan välimatkaa 400 kilsaa. Isi näytti taas huolehtivan puolensa: mitä ei kunnon isit tekisi, kun ainoalle lapselle - ja vielä tytölle - on hankittu oma auto. Isällisiä neuvoja ja vinkkejä tuli varastoon asti :) Osa oikeasti tarpeellisia, osa täytyy vaan suoltaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Mutta hyväähän se vaan tarkoittaa", sanoi isoäitini kun katseli isin ja minun touhuja auton ympärillä. Niinpä. Totta sekin.
Ja ensimmäinen on myös oman alan kesätyöpaikka. Maanantaina alkoi urakka ja sitä sitten riittää aina koulun alkuun asti. Kolmessa vuorossa laitetaan kangasta rullalle ja pakettiin. Pääsen siis totuttelemaan säännöllisen epäsäännölliseen vuorokausirytmiin. Näin muutaman päivän kokemuksella ainakaan illalla ei ole nukahtamisongelmia. Nytkin meinaa painua silmät kiinni vaikka kello ei ole edes yhdeksää. Toisaalta, pian ne simmut täytyykin ummistaa jos meinaan olla aamukuudelta silmät auki ja skarppina töissä.
Ja tuli sitten erottua. Poikaystävän kanssa oltiin suurinpiirtein puolitoista vuotta yhdessä. Mitenkään putkeen ei ole viimeaikoina mennyt ja päätettiin sitten viheltää peli poikki kesän ajaksi. Molemmilla on omat elämät enemmän tai vähemmän sekaisin, niin päätettiin pistää ne etusijalle. Syksyllä katsellaan miten kummallakin kulkee, ja palataan yhteen jos siltä tuntuu. Ainakin nyt tuntuu siltä, että palataan. Aika näyttää.
"Loma" käsitti muutaman päivän kotikonnuilla viime viikolla. Pääosa siitäkin meni auton huoltoon ja sillä ajamiseen totutellessa. On sitten ihan ensimmäinen oma auto. Aika iso juttu pienelle ihmiselle. Varsinkin kun auto tuli tosissaan tarpeeseen, töihin on sen verran matkaa ettei ole järkeä kulkea millään muulla.
Samalla tuli hengailtua porukoitten kanssa, mikä on nykyään aika harvinaista herkkua, onhan välimatkaa 400 kilsaa. Isi näytti taas huolehtivan puolensa: mitä ei kunnon isit tekisi, kun ainoalle lapselle - ja vielä tytölle - on hankittu oma auto. Isällisiä neuvoja ja vinkkejä tuli varastoon asti :) Osa oikeasti tarpeellisia, osa täytyy vaan suoltaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Mutta hyväähän se vaan tarkoittaa", sanoi isoäitini kun katseli isin ja minun touhuja auton ympärillä. Niinpä. Totta sekin.
Ja ensimmäinen on myös oman alan kesätyöpaikka. Maanantaina alkoi urakka ja sitä sitten riittää aina koulun alkuun asti. Kolmessa vuorossa laitetaan kangasta rullalle ja pakettiin. Pääsen siis totuttelemaan säännöllisen epäsäännölliseen vuorokausirytmiin. Näin muutaman päivän kokemuksella ainakaan illalla ei ole nukahtamisongelmia. Nytkin meinaa painua silmät kiinni vaikka kello ei ole edes yhdeksää. Toisaalta, pian ne simmut täytyykin ummistaa jos meinaan olla aamukuudelta silmät auki ja skarppina töissä.
Ja tuli sitten erottua. Poikaystävän kanssa oltiin suurinpiirtein puolitoista vuotta yhdessä. Mitenkään putkeen ei ole viimeaikoina mennyt ja päätettiin sitten viheltää peli poikki kesän ajaksi. Molemmilla on omat elämät enemmän tai vähemmän sekaisin, niin päätettiin pistää ne etusijalle. Syksyllä katsellaan miten kummallakin kulkee, ja palataan yhteen jos siltä tuntuu. Ainakin nyt tuntuu siltä, että palataan. Aika näyttää.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2007
Jahas. Auto on, duuni on.
Jahas. Pieni sana, mutta helvetin ärsyttävä kun sitä toistaa tarpeeksi. Eräs luokkakaverini toistaa sitä aina kun jotakin tapahtuu. Hänen nimensä mainitaan, häntä pyydetään vastaamaan kysymykseen, tunti alkaa tai loppuu, you name it. Johtuen henkilön ulkomaalaisesta taustasta, kyse ei ole perinteisestä suomalaisesta jaahas-jaahastelusta vaan hän nimenomaan sanoo jahas. Ja se riepoo. Noin tiedoksi, englannin tuplatunnilla liki 30 kertaa.
Jotain positiivista. Sain töitä kesäksi. Ja jopa juurikin sieltä mistä halusin :) Stressikertoimet tippuivat puoleen kun tiedän mitä teen elämälläni vapun jälkeen. Meidän alalla koulu loppuu vappuna, mikä on tietysti kivaa, mutta johtaa siihen, että töitä täytyy saada noin neljäksi kuukaudeksi että voisi kuvitella maksavansa vuokran ja syömäänkin myös kesällä. Mutta nyt on se huoli takanapäin.
Työt ovat piskuisessa naapurikaupungissa, matkaa reilut 20km yhteen suuntan. Onneksi sain myös auton jolla kulkea. Kiitokset isille. Tiedoksi epäilijöille: en todellakaan kuulu siihen "pappa betalar"-porukkaan, mutta nyt isiltä tuli rahallista tukea juurikin oikeaan paikkaan. Olen jo kotona asuessani kustantanut oman elämäni ruokaa lukuunottamatta. Tietysti pyydän rahaa, jos jostain syystä omassa pussissa ei ole ja sitä johonkin tarvitsen. Mihinkään turhaan isi ei kyllä ole avustuksia antanut. Siksi olinkin niin onnesta soikeana kun kuulin, että autonhankintaan rahahanat aukesivat. Mielikuva muutaman satasen autosta, jolla olisin selvinnyt tämän kesän vaihtui laadukkaamman ja reilusti pitkäikäisemmän auton omistukseen. Seuraava kriisi odottaa sitten postilaatikossa toukokuussa kun auton vero- ja vakuutusmaksut kolahtavat :) Niitä ei isi kustanna. Ennen ensimmäistä tilipäivää ostan luultavasti vain menovettä autoon ja makaroneja tahi nuudeleita. Mutta mitäpä sitä ei tekisi kesäduunin ja harjoitteluopintopisteiden takia :)
Jotain positiivista. Sain töitä kesäksi. Ja jopa juurikin sieltä mistä halusin :) Stressikertoimet tippuivat puoleen kun tiedän mitä teen elämälläni vapun jälkeen. Meidän alalla koulu loppuu vappuna, mikä on tietysti kivaa, mutta johtaa siihen, että töitä täytyy saada noin neljäksi kuukaudeksi että voisi kuvitella maksavansa vuokran ja syömäänkin myös kesällä. Mutta nyt on se huoli takanapäin.
Työt ovat piskuisessa naapurikaupungissa, matkaa reilut 20km yhteen suuntan. Onneksi sain myös auton jolla kulkea. Kiitokset isille. Tiedoksi epäilijöille: en todellakaan kuulu siihen "pappa betalar"-porukkaan, mutta nyt isiltä tuli rahallista tukea juurikin oikeaan paikkaan. Olen jo kotona asuessani kustantanut oman elämäni ruokaa lukuunottamatta. Tietysti pyydän rahaa, jos jostain syystä omassa pussissa ei ole ja sitä johonkin tarvitsen. Mihinkään turhaan isi ei kyllä ole avustuksia antanut. Siksi olinkin niin onnesta soikeana kun kuulin, että autonhankintaan rahahanat aukesivat. Mielikuva muutaman satasen autosta, jolla olisin selvinnyt tämän kesän vaihtui laadukkaamman ja reilusti pitkäikäisemmän auton omistukseen. Seuraava kriisi odottaa sitten postilaatikossa toukokuussa kun auton vero- ja vakuutusmaksut kolahtavat :) Niitä ei isi kustanna. Ennen ensimmäistä tilipäivää ostan luultavasti vain menovettä autoon ja makaroneja tahi nuudeleita. Mutta mitäpä sitä ei tekisi kesäduunin ja harjoitteluopintopisteiden takia :)
perjantai 6. huhtikuuta 2007
Pässiäinen
Pässiäinen. Rauhaa ja hiljaisuutta. Ainakin hetken. Lattialla on melkein 23 metriä kangasta, odottaen että leikkaisin ne valmiiksi tulevia hameenompelijoita varten. Tanssilapset tekevät itse (thank god) hameensa, miun tehtäväks jäi kankaiden osto, raahaaminen ja leikkaaminen. Mallikappaleen sain onneks kans tehtyä, niin on lapsilla mihin verrata.
Pääsiäisen jälkeen alkaa kauhia tenttiputki. Kaikki inhottavimmat aineet jäljellä :( Ja treeniputki kans. Se ei ole ollenkaan epämiellyttävää. Kuka ei tahtoisi viettää aurinkoisia kevätpäiviä pölyisessä treenisalissa hikoillen ja kuunnellen meikäläisen paasaamista ja samaa näytösbiisiä uudestaan ja uudestaan ja...
En tiedä olenko jetenkin viisastunut viime vuodesta. Samaan aikaan viime keväänä olin kupla otsassa hermoromahduksen partaalla koulustressistä ja muista kiireistä. Nyt olen vaan armottoman väsynyt, enkä vaan jaksa stressata. Tentit menee miten menee (ja yleensä ne on mennyt vielä aika hyvin) ja jossain hamassa tulevaisuudessa odottaa sellainen aamu, että herätessä tietää ettei tarvitse tänään tehdä mitään jos ei tahdo. Sitä odotan.
Pääsiäisen jälkeen alkaa kauhia tenttiputki. Kaikki inhottavimmat aineet jäljellä :( Ja treeniputki kans. Se ei ole ollenkaan epämiellyttävää. Kuka ei tahtoisi viettää aurinkoisia kevätpäiviä pölyisessä treenisalissa hikoillen ja kuunnellen meikäläisen paasaamista ja samaa näytösbiisiä uudestaan ja uudestaan ja...
En tiedä olenko jetenkin viisastunut viime vuodesta. Samaan aikaan viime keväänä olin kupla otsassa hermoromahduksen partaalla koulustressistä ja muista kiireistä. Nyt olen vaan armottoman väsynyt, enkä vaan jaksa stressata. Tentit menee miten menee (ja yleensä ne on mennyt vielä aika hyvin) ja jossain hamassa tulevaisuudessa odottaa sellainen aamu, että herätessä tietää ettei tarvitse tänään tehdä mitään jos ei tahdo. Sitä odotan.
maanantai 2. huhtikuuta 2007
Tanssin riemuva :)
On se niin ihanaa (jotkut voisivat luulla että jopa ehanaa) kattoa kun omat oppilaat nauttii tanssimisesta. Takana siis taas yhdet orjapiiskuritreenit. Lapset (tai paremminkin teinit, mut aina ne on miun tanssilapsia) oikein kyseli tunnin alussa, et tehdäänhän tänäänkin samanlaisella tappotahdilla kun viimeviikollakin. Kyllä semmonen meininki pistää ohjaajan hymyilemään :)
Tappotreenit siis takana, mutta hyvä mieli. Jalat huutaa halleluujaa, mut silti hymyilyttää. Päivällä koulussa oli vielä perus maanantaivitutus ja -väsymys, mutta sitten koulun jälkeen se soi. Siis puhelin. Minulle soitettiin että kesätyöhaastatteu kutsuu. Oli sitä odotettukin. Tuntui jo epätoivoiselta kun kaikkien muiden kun minun puhelin soi.
Mutta nyt se soi taas. Puhelin. Täytyy kadota illan hämyyn, kyyti tulee eikä odota.
Tappotreenit siis takana, mutta hyvä mieli. Jalat huutaa halleluujaa, mut silti hymyilyttää. Päivällä koulussa oli vielä perus maanantaivitutus ja -väsymys, mutta sitten koulun jälkeen se soi. Siis puhelin. Minulle soitettiin että kesätyöhaastatteu kutsuu. Oli sitä odotettukin. Tuntui jo epätoivoiselta kun kaikkien muiden kun minun puhelin soi.
Mutta nyt se soi taas. Puhelin. Täytyy kadota illan hämyyn, kyyti tulee eikä odota.
torstai 29. maaliskuuta 2007
Hola!
Keväinen Espanja vaihtui harmaaseen (mutta onneks myös aika aurinkoiseen) arkeen. Viikko kului vikkelään, olisin tahtonut jäädä sinne kuljeksimaan kiireettömästi pitkin pienten kylien ja kaupunkien kapeita kujia. Katselemaan kun vanhat papat polttelevat sikaria ja lukevat lehteä tai juttelevat keskenään tyhjänpäiväisyyksiä.
Sen sijaan kärsin opiskelumotivaation puutteesta ja tuijottelen koulun likaisen ikkunan läpi ulos auringonpaisteeseen. Vappuun asti pitäisi jaksaa homehtua sisällä tenttikirjojen ääressä. Taisin jämähtää viikossa ihanan kiireettömään ja stressittömään elämäntyyliin niin hyvin, että nyt tuntuu koko ajan siltä, että olisin askeleen muita jäljessä.
Tee-se-itse -matka J:n kanssa Espanjan kaakkoiskulmalle pieneen Calpen kylään sujui jopa paremmin kuin olin odottanut. Öisen pimeältä Alicanten lentokentältä löysimme helposti autovuokraamon toimiston ja parkkipaikalta myös suomesta käsin varatun pienen mutta pippurisen Ford Ka:n :D Ajotuntuma ei ihan vastannut J:n Helsinki-Vantaan kentälle jättämää Audiaan, mutta vuokrakärry ajoi asiansa. Pääsimme vaivattomasti kentältä 70 km:n päähän Calpeen ja kuljeksimaan muuutenkin ympäriinsä. Auton vuokraamiseen oli vain yksi, mutta sitäkin pätevämpi syy. Laskimme että tulee halvemmaksi vuokrata pieni auto koko viikoksi kuin maksaa taksi kentältä Calpeen ja takaisin.
Calpeen asti löysimme hienosti, mutta Apartamentoksen (meillä oli pieni keittiöllinen kaksio) luo löytäminen olikin vähän mutkikkaampi juttu. Googlesta printattu kartta antoi hajun suunnasta, mutta espanjankieliset katukyltit ja muut opasteet eivät olleet niitä maailman selkeimpiä kahdelle espanjantaidottomalle matkaajalle. Löysimme itsemme oikealta kadulta parin u-käännöksen jälkeen ja lopulta se oikea tornitalokin löytyi. Avaimet piti hakea naapurihotellista sedältä, joka ei puhunut sanaakaan englantia, mutta onneksi apartamentoksen respassa töissä ollut käheä-ääninen setä opasti meidät oikeaan taloon ja kerrokseen. Tuo englannintaidoton avainsetä taisi olla enempi paniikissa kuin me. Meitä varten oli jätetty respaan kirjekuori, jossa oli avaimet. Jos kuoren päällä ei olisi lukenut J:n nimeä, en tiedä kuinka monta tuntia olisi mennyt siihen että olisimme ymmärtäneet toisiamme ja olisimme saaneet oikean avaimen. Nyt selvisimme elekielellä ja osoittelemalla kirjekuorta.
Viikon aikana tuli sitten koluttua Calpen lisäksi myös läheiset Altean, Denian ja Benidormin kaupungit. Alicanteen emme enää viimeisenä päivänä lähteneet seikkailemaan, vaan tyydyimme sen reunamilla olevan komean rantakaupunginosan tarjontaan. Denia ei oikein sytyttänyt (johtunee varmaan siitä karmeasta ruuasta mitä meille yritettiin paikallisessa raflassa syöttää), mutta kaikkia muita paikkoja voin lämpimästi suositella. Muita suomalaisia emme nähneet yhtä pariskuntaa lukuunottamatta muualla kuin lentokentällä, siltäkin kantilta reissu oli onnistunut. Brittejä, saksalaisia ja muutama ranskalainenkin sattui silmiini espanjalaisten lisäksi.
Calpessa saimme pällistellä ja kummastella paikallista pakanajuhlaa, fallesia, jonka pointti on polttaa suuria paperimassasta tehtyjä hahmoja. Tarkoitus oli kait polttaa menneen vuoden pahat henget ja kohdata uusi kevät puhtain mielin tai jotain. Hahmot olivat komiat, ja niin oli roihun kokokin ja polttamisen yhteydessä ollut ilotulituskin. Hahmot poltettiin Calpen keskustassa, pienellä aukiolla. Suomessa moista ei olisi koskaan tapahtunut paloturvallisuusriskien takia. Liekit hipoivat kerrostalojen seiniä tuulen pyöriessä aukiolla, mutta paikalliset palomiehet (Bombers :) ruiskuttivat kylmänrauhallisesti vettä pitkin seiniä ja kaikki sujui moitteettomasti. Joka kylässä ja kaupungissa oli omat hahmonsa ja pippalonsa, ja niitä sitten hehkutettiin telkkarissa koko viikon.
Benidormissa kävimme perinteisien keskustakierroksen lisäksi sekä eläintarhassa että Terra Natura-luonnonpuistossa. Jos aikaa ei ole kaikkien maailman elukoiden tuijotteluun, suosittelen ehdottomasti käymään mieluummin Terra Naturassa. Paikka on tehty Jurassic Park -hengessä ja siellä tallustelee kaikkea elollista norsuista tiikereihin ja jopa pari supisuomalaista lehmää ja possuakin morjestimme. Lehmän näkeminen samassa aitauksessa hevosten kanssa näytti kyllä aika epätodelliselta ja omistuiselta, mutta kaipa se jonkun mielestä on eksoottinen eläin, mene ja tiedä.
Alteassa, joka on aika pieni mutta mukava kylä, kannattaa pysähtyä ainakin syömässä. Rannassa olevassa kiinalaisessa oli nimittäin aivan loistavaa sekä myös halpaa ruokaa. Hieman ylempänä oleva keskustakin on näkemisen arvoinen. Kesällä kaikkien rantakaupunkien kautta kulkee paatti, eli silläkin voi liikkua auton, bussin tai junan sijasta. Näin maaliskuun lopussa laivat kulkevat vain tilauksesta. Myös Ibizalle pääsee rantakaupungeista kätevästi laivalla, jopa tähän aikaan vuodesta. Itse emme kyllä Ibizalle asti lähteneet.
Kiva ja mukava oli reissu, ja myös sopivan mittainen. Jos olisimme olleet kaksi viikkoa, olisi varmaan kannattanut vaihtaa viikon jälkeen paikkaa, esimerkiksi lähemmäs Valenciaa tai sitten ihan toiselle puolelle Espanjaa. Viikossa ehtii hyvin tutkimaan Costa Blancan alueen rantakaupungit ja kylät jos tahtoo tehdä muutakin kuin maata rannalla. Ainakin näin maaliskuun keleissä viikko oli ihan passeli aika.
Nyt ei auta muu kuin alkaa haaveilemaan seuraavasta reissusta. Niinhän sitä sanotaan, että mitä useammin reissuun lähtee, sitä suuremmaksi matkakuume aina nousee ja sitä nopeammin kaipaa taas uudelle matkalle.
Sen sijaan kärsin opiskelumotivaation puutteesta ja tuijottelen koulun likaisen ikkunan läpi ulos auringonpaisteeseen. Vappuun asti pitäisi jaksaa homehtua sisällä tenttikirjojen ääressä. Taisin jämähtää viikossa ihanan kiireettömään ja stressittömään elämäntyyliin niin hyvin, että nyt tuntuu koko ajan siltä, että olisin askeleen muita jäljessä.
Tee-se-itse -matka J:n kanssa Espanjan kaakkoiskulmalle pieneen Calpen kylään sujui jopa paremmin kuin olin odottanut. Öisen pimeältä Alicanten lentokentältä löysimme helposti autovuokraamon toimiston ja parkkipaikalta myös suomesta käsin varatun pienen mutta pippurisen Ford Ka:n :D Ajotuntuma ei ihan vastannut J:n Helsinki-Vantaan kentälle jättämää Audiaan, mutta vuokrakärry ajoi asiansa. Pääsimme vaivattomasti kentältä 70 km:n päähän Calpeen ja kuljeksimaan muuutenkin ympäriinsä. Auton vuokraamiseen oli vain yksi, mutta sitäkin pätevämpi syy. Laskimme että tulee halvemmaksi vuokrata pieni auto koko viikoksi kuin maksaa taksi kentältä Calpeen ja takaisin.
Calpeen asti löysimme hienosti, mutta Apartamentoksen (meillä oli pieni keittiöllinen kaksio) luo löytäminen olikin vähän mutkikkaampi juttu. Googlesta printattu kartta antoi hajun suunnasta, mutta espanjankieliset katukyltit ja muut opasteet eivät olleet niitä maailman selkeimpiä kahdelle espanjantaidottomalle matkaajalle. Löysimme itsemme oikealta kadulta parin u-käännöksen jälkeen ja lopulta se oikea tornitalokin löytyi. Avaimet piti hakea naapurihotellista sedältä, joka ei puhunut sanaakaan englantia, mutta onneksi apartamentoksen respassa töissä ollut käheä-ääninen setä opasti meidät oikeaan taloon ja kerrokseen. Tuo englannintaidoton avainsetä taisi olla enempi paniikissa kuin me. Meitä varten oli jätetty respaan kirjekuori, jossa oli avaimet. Jos kuoren päällä ei olisi lukenut J:n nimeä, en tiedä kuinka monta tuntia olisi mennyt siihen että olisimme ymmärtäneet toisiamme ja olisimme saaneet oikean avaimen. Nyt selvisimme elekielellä ja osoittelemalla kirjekuorta.
Viikon aikana tuli sitten koluttua Calpen lisäksi myös läheiset Altean, Denian ja Benidormin kaupungit. Alicanteen emme enää viimeisenä päivänä lähteneet seikkailemaan, vaan tyydyimme sen reunamilla olevan komean rantakaupunginosan tarjontaan. Denia ei oikein sytyttänyt (johtunee varmaan siitä karmeasta ruuasta mitä meille yritettiin paikallisessa raflassa syöttää), mutta kaikkia muita paikkoja voin lämpimästi suositella. Muita suomalaisia emme nähneet yhtä pariskuntaa lukuunottamatta muualla kuin lentokentällä, siltäkin kantilta reissu oli onnistunut. Brittejä, saksalaisia ja muutama ranskalainenkin sattui silmiini espanjalaisten lisäksi.
Calpessa saimme pällistellä ja kummastella paikallista pakanajuhlaa, fallesia, jonka pointti on polttaa suuria paperimassasta tehtyjä hahmoja. Tarkoitus oli kait polttaa menneen vuoden pahat henget ja kohdata uusi kevät puhtain mielin tai jotain. Hahmot olivat komiat, ja niin oli roihun kokokin ja polttamisen yhteydessä ollut ilotulituskin. Hahmot poltettiin Calpen keskustassa, pienellä aukiolla. Suomessa moista ei olisi koskaan tapahtunut paloturvallisuusriskien takia. Liekit hipoivat kerrostalojen seiniä tuulen pyöriessä aukiolla, mutta paikalliset palomiehet (Bombers :) ruiskuttivat kylmänrauhallisesti vettä pitkin seiniä ja kaikki sujui moitteettomasti. Joka kylässä ja kaupungissa oli omat hahmonsa ja pippalonsa, ja niitä sitten hehkutettiin telkkarissa koko viikon.
Benidormissa kävimme perinteisien keskustakierroksen lisäksi sekä eläintarhassa että Terra Natura-luonnonpuistossa. Jos aikaa ei ole kaikkien maailman elukoiden tuijotteluun, suosittelen ehdottomasti käymään mieluummin Terra Naturassa. Paikka on tehty Jurassic Park -hengessä ja siellä tallustelee kaikkea elollista norsuista tiikereihin ja jopa pari supisuomalaista lehmää ja possuakin morjestimme. Lehmän näkeminen samassa aitauksessa hevosten kanssa näytti kyllä aika epätodelliselta ja omistuiselta, mutta kaipa se jonkun mielestä on eksoottinen eläin, mene ja tiedä.
Alteassa, joka on aika pieni mutta mukava kylä, kannattaa pysähtyä ainakin syömässä. Rannassa olevassa kiinalaisessa oli nimittäin aivan loistavaa sekä myös halpaa ruokaa. Hieman ylempänä oleva keskustakin on näkemisen arvoinen. Kesällä kaikkien rantakaupunkien kautta kulkee paatti, eli silläkin voi liikkua auton, bussin tai junan sijasta. Näin maaliskuun lopussa laivat kulkevat vain tilauksesta. Myös Ibizalle pääsee rantakaupungeista kätevästi laivalla, jopa tähän aikaan vuodesta. Itse emme kyllä Ibizalle asti lähteneet.
Kiva ja mukava oli reissu, ja myös sopivan mittainen. Jos olisimme olleet kaksi viikkoa, olisi varmaan kannattanut vaihtaa viikon jälkeen paikkaa, esimerkiksi lähemmäs Valenciaa tai sitten ihan toiselle puolelle Espanjaa. Viikossa ehtii hyvin tutkimaan Costa Blancan alueen rantakaupungit ja kylät jos tahtoo tehdä muutakin kuin maata rannalla. Ainakin näin maaliskuun keleissä viikko oli ihan passeli aika.
Nyt ei auta muu kuin alkaa haaveilemaan seuraavasta reissusta. Niinhän sitä sanotaan, että mitä useammin reissuun lähtee, sitä suuremmaksi matkakuume aina nousee ja sitä nopeammin kaipaa taas uudelle matkalle.
torstai 15. maaliskuuta 2007
Lähteä tahdon.
Matkakuume on. Kova. Lauantai-iltana nousee Helsinki-Vantaalta kone kohti Espanjan Alicantea. Siellä tönötetään J:n kanssa viikko ja todennäköisesti ei tahdota tulla takaisin. Tällä viikolla siellä on ollu +20 astetta lämpöä joka päivä, toivottavasti ens viikolla sama meno jatkuu. Tosin loma on aina loma vaikka satais kaatamalla vettä.
Koulun kanssakin matka sattui hyvään väliin. Tenttiputki loppui tänään, sen loppuhuipennukseks pakersin aamupäivällä yhden ja iltapäivällä toisenkin konseptin täyteen laskuja ja tarinoita. Nyt sit voin ansaitusti rentoutua ja unohtaa opiskelun hetkeks. Seuraava tenttiputki odottaa vasta pääsiäisen jälkeen, mutta luennot pyörii koko ajan. Onneks ens viikon lukujärjestys näyttää vähän kevyemmältä ni ei ole kauheita määriä tehtäviä odottamassa kun palaan.
Passi on löydetty, samoin matkaliput ja varauslaput. Suurin osa kamoistakin on jo päätynyt enempi tai vähempi rutussa herttaseen punaseen matkalaukkuun. Oon jo niin lähtökuopissa, et voisin samantien lähteä lentokentälle oottelemaan :D Mut jos vaikka huomisen jaksaisin koulussa ja illalla vielä töissä. Lauantaina voin sit J:n riemuks olla levoton jo heti aamusta :)
Koulun kanssakin matka sattui hyvään väliin. Tenttiputki loppui tänään, sen loppuhuipennukseks pakersin aamupäivällä yhden ja iltapäivällä toisenkin konseptin täyteen laskuja ja tarinoita. Nyt sit voin ansaitusti rentoutua ja unohtaa opiskelun hetkeks. Seuraava tenttiputki odottaa vasta pääsiäisen jälkeen, mutta luennot pyörii koko ajan. Onneks ens viikon lukujärjestys näyttää vähän kevyemmältä ni ei ole kauheita määriä tehtäviä odottamassa kun palaan.
Passi on löydetty, samoin matkaliput ja varauslaput. Suurin osa kamoistakin on jo päätynyt enempi tai vähempi rutussa herttaseen punaseen matkalaukkuun. Oon jo niin lähtökuopissa, et voisin samantien lähteä lentokentälle oottelemaan :D Mut jos vaikka huomisen jaksaisin koulussa ja illalla vielä töissä. Lauantaina voin sit J:n riemuks olla levoton jo heti aamusta :)
torstai 8. maaliskuuta 2007
Naistenpäivä. Not my day.
Eilisen J:n synttäreitä tasapainottaen tänään sitten oli naistenpäivän vuoro. Aamu alkoi naistenpäivähalilla ja -suukolla, mutta siihen se riemu sitten jäikin. Koulu jotenkin tökkii taas ja lentopalloturnauksessakaan ei saatu armoa vaikka meillä olikin tyttövoittonen joukkue. Prkl. Sekajoukkueilla pelattava turnaus siis kyseessä.
Illalla vielä edessä ens viikon tanssituntien suunnittelut ja pientä kouluhommaakin taitaa olla. Ja jos sais kerrankin ajoissa pakattua kamat viikonloppureissua varten. En ole 100 kilsaa kauemmas menossa, vielä, mutta kuitenkin.
Reilun viikon päästä päästään J:n kanssa Espanjan lämpöön :) Sitä odottelen jo kuumeisesti, ei tuo vesi- ja räntäsade oikein jaksa muuta kun masentaa muutenkin tasaisenharmaata arkea ja koulupuurtamista. Tutor-opettajakin sanoi, että ehkä pieni loma tekis hyvää nyt itse kullekin. Vähän oli kavereillakin kateutta ilmassa, mutta omapahan on valintansa etteivät pistä viimeisiä säästöjään reissailuun, niinkun minä. Tosin toukokuussa saattaa odottaa kaurapuurokuuri jos ei kovin muhkeita kesätöitä ole luvassa. Ei kyllä kovin hyvältä näytä töiden, tai paremminkin oman alan hommien ja sitä kautta paremman palkan suhteen... Mutta se on sitten sen ajan ongelma. Ehkäpä voin vielä vähän tuhlata tulevan espanjanreissun kunniaks ja hakea illalla niinkin kansainvälistä ruokaa kun kebaamia tuosta naapurista :)
Illalla vielä edessä ens viikon tanssituntien suunnittelut ja pientä kouluhommaakin taitaa olla. Ja jos sais kerrankin ajoissa pakattua kamat viikonloppureissua varten. En ole 100 kilsaa kauemmas menossa, vielä, mutta kuitenkin.
Reilun viikon päästä päästään J:n kanssa Espanjan lämpöön :) Sitä odottelen jo kuumeisesti, ei tuo vesi- ja räntäsade oikein jaksa muuta kun masentaa muutenkin tasaisenharmaata arkea ja koulupuurtamista. Tutor-opettajakin sanoi, että ehkä pieni loma tekis hyvää nyt itse kullekin. Vähän oli kavereillakin kateutta ilmassa, mutta omapahan on valintansa etteivät pistä viimeisiä säästöjään reissailuun, niinkun minä. Tosin toukokuussa saattaa odottaa kaurapuurokuuri jos ei kovin muhkeita kesätöitä ole luvassa. Ei kyllä kovin hyvältä näytä töiden, tai paremminkin oman alan hommien ja sitä kautta paremman palkan suhteen... Mutta se on sitten sen ajan ongelma. Ehkäpä voin vielä vähän tuhlata tulevan espanjanreissun kunniaks ja hakea illalla niinkin kansainvälistä ruokaa kun kebaamia tuosta naapurista :)
sunnuntai 4. maaliskuuta 2007
Kaupungista Kustaviin ja takaisin
Viikonloppu oli ja meni. Huomenna taas harmaan arjen pariin. Sitkeä flunssa ei ota loppuakseen, täytyy taas aloittaa lastaamaan nappeja naamariin. Ei kiva.
Wochenende meni kyllä mukavaan tahtiin, vaikka en tainnut olla 100%:sti läsnä missään vaiheessa, senverran flunssa veti pään pehmoiseksi. Ohjelmissa oli koiraherran hoitoa ja lenkitystä ja pikavisiitti Turun saaristoon. Olin koiraherran kanssa käymässä ensimmäistä kertaa omilla kämpilläni ja maalaiselämän autuuteen tottunut koiruus oli ihmeissään jatkuvista autojen äänistä ja kerrassaan hämmentynyt hissillä kulkemisesta. Innostus oli kuitenkin senverran vallitsevaa, että kaikki sujui mainiosti. Hississä jännitys yltyi tärinäksi ja koiruus olisi tahtonut paeta ulos hiljakseen sulkeutuvan oven raosta jo ennenkuin hissi edes pääsi liikkeelle. Kiltisti hän kuitenkin jaksoi odottaa kunnes ovet aukesivat uudelleen. Tosin parka ei tainnut ymmärtää miksi siinä pienessä kopissa piti seisoskella sekä mennessä että tullessa. Kämpillä hän haisteli paikat, pyöri ja kieri hetken matolla ja siirtyi sitten muokkaamaan sängyn päiväpeitosta sopivaa nukkumapesää itselleen. Käytös on verrattavissa ihan mihin tahansa paikkaan missä koiruus yleensäkin majailee. Kadulle päin avautuva ranskalainen parveke oli myös oiva tapa päästä vähän lähemmäksi kaupungin vilinää. Avoimen oven luona piti vahtia jokaista ohimenevää autoa sekä haistella keskustan tuulia.
Sunnuntai vilahti autossa ja Turun saaristossa. Käytiin Kustavissa kääntymässä ja ajeltiin enempi tai vähempi suoria reittejä sinne ja takaisin. Ylimääräistä matkaa kertyi kuskin mukaan noin 100 km, mutta eipä tuo niin vaarallista ole. Eihän meillä kellään ollut mikään kiire minnekkään.
Nyt täytyisi vielä laittaa rastia ruutuun koulupapereihin. Huomenna pitää palauttaa lappu, jonka perusteella opintoni etenevät viimeisen kahden vuoden ajan niiltä osin mitä itse saan päättää. Siispä paperin kimppuun..
Wochenende meni kyllä mukavaan tahtiin, vaikka en tainnut olla 100%:sti läsnä missään vaiheessa, senverran flunssa veti pään pehmoiseksi. Ohjelmissa oli koiraherran hoitoa ja lenkitystä ja pikavisiitti Turun saaristoon. Olin koiraherran kanssa käymässä ensimmäistä kertaa omilla kämpilläni ja maalaiselämän autuuteen tottunut koiruus oli ihmeissään jatkuvista autojen äänistä ja kerrassaan hämmentynyt hissillä kulkemisesta. Innostus oli kuitenkin senverran vallitsevaa, että kaikki sujui mainiosti. Hississä jännitys yltyi tärinäksi ja koiruus olisi tahtonut paeta ulos hiljakseen sulkeutuvan oven raosta jo ennenkuin hissi edes pääsi liikkeelle. Kiltisti hän kuitenkin jaksoi odottaa kunnes ovet aukesivat uudelleen. Tosin parka ei tainnut ymmärtää miksi siinä pienessä kopissa piti seisoskella sekä mennessä että tullessa. Kämpillä hän haisteli paikat, pyöri ja kieri hetken matolla ja siirtyi sitten muokkaamaan sängyn päiväpeitosta sopivaa nukkumapesää itselleen. Käytös on verrattavissa ihan mihin tahansa paikkaan missä koiruus yleensäkin majailee. Kadulle päin avautuva ranskalainen parveke oli myös oiva tapa päästä vähän lähemmäksi kaupungin vilinää. Avoimen oven luona piti vahtia jokaista ohimenevää autoa sekä haistella keskustan tuulia.
Sunnuntai vilahti autossa ja Turun saaristossa. Käytiin Kustavissa kääntymässä ja ajeltiin enempi tai vähempi suoria reittejä sinne ja takaisin. Ylimääräistä matkaa kertyi kuskin mukaan noin 100 km, mutta eipä tuo niin vaarallista ole. Eihän meillä kellään ollut mikään kiire minnekkään.
Nyt täytyisi vielä laittaa rastia ruutuun koulupapereihin. Huomenna pitää palauttaa lappu, jonka perusteella opintoni etenevät viimeisen kahden vuoden ajan niiltä osin mitä itse saan päättää. Siispä paperin kimppuun..
torstai 1. maaliskuuta 2007
Sammakkonainen
Kävin eilen pitkästä aikaa uimassa. Hallissa tuli polskuteltua sammakkoa kilsan verran ja kokeilin vesijuoksuakin ensimmäistä kertaa. Kilometri taittui yllättävn rivakasti ottaen huomioon että viimeisestä uimahallireissusta on kulunut jo useampi vuosi. Vesijuoksu oli metkaa, vaikka uimahallin tarjoamaa juoksuvyötä ei saanut säädettyä omalle vyötärölleni tarpeeksi tiukalle. Oloni oli lähinnä koominen kelluessani pystyasennossa ja sätkiessäni kaikilla neljällä raajallani eri suuntiin. Mutta kokeilemisen arvoinen laji oli tuokin, ja tehokaskin vielä. Ihan oiva vaihtoehto tavalliselle lihaskuntotreenille jos tykkää lilliä vedessä tai jos jostakin syystä paikat eivät kestä normijumpan liikkeitä esim. polvet maassa. Kiitokset siis h:lle hyvästä ideasta ja uintiseurasta :)
Uimisen unohtumista en oikein osaa selittää. Penskana, ennenkuin aloin harrastaa tanssia enemmän tai vähemmän vakavasti, kävin hyvinkin paljon uimassa silloisessa kotikaupungissani. Normiuimakoulussa olin viiden vanhana ja kuusivuotiaana kävin jatkokoulun ja vielä jonkin tekniikkakurssinkin. Kaikkiin muihin, paitsi perhosuintiin olen saanut siis ihan pätevää opetusta. Seitsemän vanhana osasin rintauinnin niinkuin parempikin junioritähti. Nyt harmitti uimalasien puuttuminen, jouduin jättämään pro-rintauinnin sukeltelut vähemmälle ja tyytymään perussammakkoon. Silmät ärtyivät kloorivedestä siinä määrin, että päätin suosiolla jättä sukeltelut siiheksi, kun saan hommattua uimalasit. Ne eivät ole kovin mediaseksikkäät kapistukset, mutta toimivat.
Uimahallissa (joka ei todellakaan ole mitenkään estettisesti kaunis) oli jännä tunnelma, koska keskiviikkoisin on naisten ilta. Yhtä uimavalvojaa lukuunottamatta koko hallin täydeltä oli siis vain naisia. Suuri osa tietysti mamma- ja mummoikäisiä, mutta kyllä siellä muutama nuorempikin vastaan tuli. Mielestäni tuo naisten ilta ei ole ollenkaan huono idea. Vesijumppaa ja -juoksua vedettiin nonstoppina ja osa radoista oli varattu "tavallisille" uimareille. Ainut mikä ihmetytti oli se että vain toinen saunoista oli päällä. Naisia olisi hyvin riittänyt molempiin, eikä olisi tarvinnut saunoa melkein sylikkäin jonkun tuntemattoman kanssa. Minulle riittää kun viereisessä suihkussa, alle metrin päässä, itseään saippuoi joku tuikituntematon täti. Sen lähemmäs ei ole tarvetta päästä.
Uimisen unohtumista en oikein osaa selittää. Penskana, ennenkuin aloin harrastaa tanssia enemmän tai vähemmän vakavasti, kävin hyvinkin paljon uimassa silloisessa kotikaupungissani. Normiuimakoulussa olin viiden vanhana ja kuusivuotiaana kävin jatkokoulun ja vielä jonkin tekniikkakurssinkin. Kaikkiin muihin, paitsi perhosuintiin olen saanut siis ihan pätevää opetusta. Seitsemän vanhana osasin rintauinnin niinkuin parempikin junioritähti. Nyt harmitti uimalasien puuttuminen, jouduin jättämään pro-rintauinnin sukeltelut vähemmälle ja tyytymään perussammakkoon. Silmät ärtyivät kloorivedestä siinä määrin, että päätin suosiolla jättä sukeltelut siiheksi, kun saan hommattua uimalasit. Ne eivät ole kovin mediaseksikkäät kapistukset, mutta toimivat.
Uimahallissa (joka ei todellakaan ole mitenkään estettisesti kaunis) oli jännä tunnelma, koska keskiviikkoisin on naisten ilta. Yhtä uimavalvojaa lukuunottamatta koko hallin täydeltä oli siis vain naisia. Suuri osa tietysti mamma- ja mummoikäisiä, mutta kyllä siellä muutama nuorempikin vastaan tuli. Mielestäni tuo naisten ilta ei ole ollenkaan huono idea. Vesijumppaa ja -juoksua vedettiin nonstoppina ja osa radoista oli varattu "tavallisille" uimareille. Ainut mikä ihmetytti oli se että vain toinen saunoista oli päällä. Naisia olisi hyvin riittänyt molempiin, eikä olisi tarvinnut saunoa melkein sylikkäin jonkun tuntemattoman kanssa. Minulle riittää kun viereisessä suihkussa, alle metrin päässä, itseään saippuoi joku tuikituntematon täti. Sen lähemmäs ei ole tarvetta päästä.
tiistai 27. helmikuuta 2007
Tyylikkyys vs. kurppaiset kotihousut
Viime aikoina olen kirjoitellut enempi kuin tarpeeksi kesätyöhakemuksia. Nyt vaan vielä viimiset kehiin ja sit sormet kyynerpäitä myöten ristiin että sais oman alan hommia ens kesäks. Töitä kyllä olisi ilman hakemuksiakin, mutta ei niistä mitään opintopisteitä saa, perkule. Ainakaan vielä en ole keksinyt miten kemiantekniikan harjoittelun saisi kuitattua kaupan alan hommilla...
Tuli nuo Oscaritkin jaettua melkein kaks vuorokautta sitten. Nukuin sinä yönä levottomasti ja päädyin toljottamaan gaalan loppuosaa. Monet palkinnot menivät ihan kohdalleen, mutta eivät tietenkään kaikki. Eihän sitä miulta kysytty kenelle pystejä pitäis jaella. Naiset olivat taas nättejä, kuten aina. Viimisen päälle oli tälläydytty niinkun asiaan kuuluu ja naisnäyttelijät taistelivat palsta-aloista toistensa kanssa kuka kenenkin suunnittelemassa mekossa. Jotenkin kämänen unipaita päällä peiton alla tuli semmonen, no, ei-niin-kovin-nätti -olo. Pitäisiköhän Oscar-gaalan alussa sanoa kaikille katsojille, että ootte ihan mukavia vaikka olettekin yökkärit päällä ja hiukset sekasin siellä kotisohvillanne? Ainakin miule olis tullu heti parempi olo :)
Nytkään en ole mitenkään tyylikäs. Lökärit jalassa ja villatakki päällä yritän selvitä tästä +24 asteen kylmyydestä. Flunssa pukkaa päälle, eikä mikään tunnu lämmittävän tarpeeksi. Tänpäivänen lentopallopeli koulussa sai kropan hetkeksi muistamaan, miltä tuntuu kun on lämmin, jopa hiki. Mutta hetikohta kun pysähdyin, vilu palasi. Eikä lähde sitten millään. Pannullinen haudutettua teetä on juotu, mutta senkin lämmittävä vaikutus kestää vain hetken. Täytyy kait ottaa vaan iisisti ja toivoa ettei tauti muutu keuhkojaraastavaksi yskimiseksi, kuten mummilleni kävi. Ja tietenkään mummi ei voinut olla halaamatta kun kävin häntä hiihtolomalla moikkaamassa :D Semmosia ne mummit on. Rakkaita ja kovia halimaan.
Tuli nuo Oscaritkin jaettua melkein kaks vuorokautta sitten. Nukuin sinä yönä levottomasti ja päädyin toljottamaan gaalan loppuosaa. Monet palkinnot menivät ihan kohdalleen, mutta eivät tietenkään kaikki. Eihän sitä miulta kysytty kenelle pystejä pitäis jaella. Naiset olivat taas nättejä, kuten aina. Viimisen päälle oli tälläydytty niinkun asiaan kuuluu ja naisnäyttelijät taistelivat palsta-aloista toistensa kanssa kuka kenenkin suunnittelemassa mekossa. Jotenkin kämänen unipaita päällä peiton alla tuli semmonen, no, ei-niin-kovin-nätti -olo. Pitäisiköhän Oscar-gaalan alussa sanoa kaikille katsojille, että ootte ihan mukavia vaikka olettekin yökkärit päällä ja hiukset sekasin siellä kotisohvillanne? Ainakin miule olis tullu heti parempi olo :)
Nytkään en ole mitenkään tyylikäs. Lökärit jalassa ja villatakki päällä yritän selvitä tästä +24 asteen kylmyydestä. Flunssa pukkaa päälle, eikä mikään tunnu lämmittävän tarpeeksi. Tänpäivänen lentopallopeli koulussa sai kropan hetkeksi muistamaan, miltä tuntuu kun on lämmin, jopa hiki. Mutta hetikohta kun pysähdyin, vilu palasi. Eikä lähde sitten millään. Pannullinen haudutettua teetä on juotu, mutta senkin lämmittävä vaikutus kestää vain hetken. Täytyy kait ottaa vaan iisisti ja toivoa ettei tauti muutu keuhkojaraastavaksi yskimiseksi, kuten mummilleni kävi. Ja tietenkään mummi ei voinut olla halaamatta kun kävin häntä hiihtolomalla moikkaamassa :D Semmosia ne mummit on. Rakkaita ja kovia halimaan.
lauantai 24. helmikuuta 2007
Tuulahdus idästä
Palasin. Toisella puolella Suomenmaata oli kylmä, mutta niin taisi olla täälläkin. Silti tuolla lähempänä Siperiaa talvi tuntuu aina erilaiselta. Jotenkin mantereelta tuleva kuivempi tuuli tuntuu kylmemmältä kuin mereltä puhaltava vastaava. Tai sitten kaikki johtuu siitä, että nyt lomaviikolla oli aikaa olla enemmän ulkosalla kuin normaalisti.
"Kotona", siis vanhempieni luona (nykyään opiskelupaikkakuntani ja oma pieni kämppäni tuntuu jo enemmän kodilta) oltiin a-viruksen, flunssan tai influenssan kourissa. Parhaimmillaan yskimistä on jatkunut yhtä mittaan joulusta asti. Sain varmasti kaikki mahdolliset flunssataudit itseeni, eihän mummi malta olla halaamatta vaikka yskii keuhkojansa pihalle. :) Parhaat pisteet vei kuitenkin äitini, joka odotti kahdeksatta lastaan, ainakin omassa harhaisessa mielessään. (Pienenä sivuhuomautuksena: äitini on toisinaan psykoottinen ja hänellä on kaikenlaisia harhoja maan ja taivaan välillä. Suosikkeihin kuuluu tämä "lapsien odotus". En siis ollut ensimmäistä kertaa kuulemassa uudesta lapsesta. Minä olen todellisuudessa ainoa lapsi, mutta hänen maailmassaan asiat ovat toisin. Ja saavat minun puolestani ollakin, jos ne tekevät hänestä onnellisemman, kunhan muut eivät kärsi hänen kuvitelmistaan.)
Kävin piipahtamassa myös vanhassa tanssin opinahjossani katsomassa vanhan opettajani tuntia. Olen itse aikanani tanssinut ko. tanssiryhmässä, mutta nyt meitä vanhoja pieruja muutamaa sitkeää poikkeusta lukuunottamatta ei tunneilla enää näy. Suurin osa on hajaantunut ympäri Suomea opiskeluiden takia. Nyt tanssiryhmässä vallitsi selkeä kahtiajako: ne vanhat kurpat ketkä ovat olleet samassa ryhmässä ainakin melkein sen perustamisesta lähtien ja teinit, jotka ovat edenneet alkeisryhmistä aina edistyneisiin asti. Itse aloitin tanssiryhmässä jo silloin kun se perustettiin (muistaakseni 1999), siitähän jo aika melkoisesti aikaa... No, kuitenkin, opetustyyli on säilynyt samanlaisena ja yhtä mukaansatempaavana, tosin uusilla ideoilla höystettynä.
Tavallaan kaipasin salin laidalla istuessani sinne vanhojen tuttuen joukkoon tekemään niitä vanhoja tuttuja sarjoja. Toisaalta ehkä on parempi että olen päässyt jo eteenpäin ja ohjaan itse omia ryhmiä. Vanhan tanssiryhmäni opettaja kyllä kysyi melko vakavissaan asiasta kuullessaan, että oletko oikeasti tosissasi että haluat tehdä tanssiohjaajan hommia. Sanoin, että olen. Siihen hän ei sanonut vastaukseksi mitään. Tällä hetkellä tiedän tehneeni oikean ratkaisun aloittaessani ohjaamisen. Mutta silti joskus kaipaisin itse parrasvaloihin esiintymään. Ja ehdottomasti eniten kaipaan sitä ryhmähenkeä, joka syntyy varsinkin kisoissa ja esiintymisten yhteydessä. Meillä oli silloin joskus hyvä porukka, mutta mikään ei ole ikuista. Ehkä nyt on minun aikani tuottaa samanmoisia elämyksiä ja hyviä fiiliksiä omille oppilailleni. Ainakin kaikkeni yritän.
Ensi syksynä voisin alkaa toteuttamaan kaipuutani tanssitunneille ja sen kautta esiintymään alkamalla käymään naapurikaupungissa tanssitunneilla... Sitten ei tulisi ristiriitaisia tilanteita siitä, että olen toisten opettaja ja toisen oppilas saman seuran sisällä. En oikein tiedä miten sellaiseen tilanteeseen tulisi suhtautua. Olen sellaisia tilainteita monesti nähnyt, mutta en oikein koe sellaista kaksoisroolia omakseni. Pelkään alkavani korjata omia oppilaitani, vaikka olisinkin itse oppilaan ominaisuudessa jonkun toisen ohjaamalla tunnilla.
Tulipas tästä taas monimutkaista. Mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti jonkin ratkaisun, jonka avulla voin olla samaan aikaan toisen ryhmän jäsen sekä toisen ryhmän ohjaaja ja taustatuki. Tai ainakin voin haaveilla sellaisesta itselleni täydellisestä tilanteesta :)
"Kotona", siis vanhempieni luona (nykyään opiskelupaikkakuntani ja oma pieni kämppäni tuntuu jo enemmän kodilta) oltiin a-viruksen, flunssan tai influenssan kourissa. Parhaimmillaan yskimistä on jatkunut yhtä mittaan joulusta asti. Sain varmasti kaikki mahdolliset flunssataudit itseeni, eihän mummi malta olla halaamatta vaikka yskii keuhkojansa pihalle. :) Parhaat pisteet vei kuitenkin äitini, joka odotti kahdeksatta lastaan, ainakin omassa harhaisessa mielessään. (Pienenä sivuhuomautuksena: äitini on toisinaan psykoottinen ja hänellä on kaikenlaisia harhoja maan ja taivaan välillä. Suosikkeihin kuuluu tämä "lapsien odotus". En siis ollut ensimmäistä kertaa kuulemassa uudesta lapsesta. Minä olen todellisuudessa ainoa lapsi, mutta hänen maailmassaan asiat ovat toisin. Ja saavat minun puolestani ollakin, jos ne tekevät hänestä onnellisemman, kunhan muut eivät kärsi hänen kuvitelmistaan.)
Kävin piipahtamassa myös vanhassa tanssin opinahjossani katsomassa vanhan opettajani tuntia. Olen itse aikanani tanssinut ko. tanssiryhmässä, mutta nyt meitä vanhoja pieruja muutamaa sitkeää poikkeusta lukuunottamatta ei tunneilla enää näy. Suurin osa on hajaantunut ympäri Suomea opiskeluiden takia. Nyt tanssiryhmässä vallitsi selkeä kahtiajako: ne vanhat kurpat ketkä ovat olleet samassa ryhmässä ainakin melkein sen perustamisesta lähtien ja teinit, jotka ovat edenneet alkeisryhmistä aina edistyneisiin asti. Itse aloitin tanssiryhmässä jo silloin kun se perustettiin (muistaakseni 1999), siitähän jo aika melkoisesti aikaa... No, kuitenkin, opetustyyli on säilynyt samanlaisena ja yhtä mukaansatempaavana, tosin uusilla ideoilla höystettynä.
Tavallaan kaipasin salin laidalla istuessani sinne vanhojen tuttuen joukkoon tekemään niitä vanhoja tuttuja sarjoja. Toisaalta ehkä on parempi että olen päässyt jo eteenpäin ja ohjaan itse omia ryhmiä. Vanhan tanssiryhmäni opettaja kyllä kysyi melko vakavissaan asiasta kuullessaan, että oletko oikeasti tosissasi että haluat tehdä tanssiohjaajan hommia. Sanoin, että olen. Siihen hän ei sanonut vastaukseksi mitään. Tällä hetkellä tiedän tehneeni oikean ratkaisun aloittaessani ohjaamisen. Mutta silti joskus kaipaisin itse parrasvaloihin esiintymään. Ja ehdottomasti eniten kaipaan sitä ryhmähenkeä, joka syntyy varsinkin kisoissa ja esiintymisten yhteydessä. Meillä oli silloin joskus hyvä porukka, mutta mikään ei ole ikuista. Ehkä nyt on minun aikani tuottaa samanmoisia elämyksiä ja hyviä fiiliksiä omille oppilailleni. Ainakin kaikkeni yritän.
Ensi syksynä voisin alkaa toteuttamaan kaipuutani tanssitunneille ja sen kautta esiintymään alkamalla käymään naapurikaupungissa tanssitunneilla... Sitten ei tulisi ristiriitaisia tilanteita siitä, että olen toisten opettaja ja toisen oppilas saman seuran sisällä. En oikein tiedä miten sellaiseen tilanteeseen tulisi suhtautua. Olen sellaisia tilainteita monesti nähnyt, mutta en oikein koe sellaista kaksoisroolia omakseni. Pelkään alkavani korjata omia oppilaitani, vaikka olisinkin itse oppilaan ominaisuudessa jonkun toisen ohjaamalla tunnilla.
Tulipas tästä taas monimutkaista. Mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti jonkin ratkaisun, jonka avulla voin olla samaan aikaan toisen ryhmän jäsen sekä toisen ryhmän ohjaaja ja taustatuki. Tai ainakin voin haaveilla sellaisesta itselleni täydellisestä tilanteesta :)
keskiviikko 14. helmikuuta 2007
Vatsalihakset pian näkyvissä
Täällä on ollu aika hiljaista jonkin aikaa. Koneen ääreen en ole pahemmin urheilulta ehtinyt. Kaikki kun tuppaa tapahtumaan samaan aikaan, niin elämäni kulkee hassuissa sykleissä.
Viikonloppuni kului tanssinohjaajille tarkoitetussa koulutuksessa. Tiukkaan pakettiin saatiin kahden ohjaajan voimalla survottua paljon asiaa hiphopista, streetistä ja reggaetonista. En ole koskaan street-lajien tunneilla käynyt, vaikka showtanssin SM-kisoihinkin on tullut osallistuttua hiphop-duo -sarjassa. Viikonlopun jälkeen tuntui siltä että ensi syksynä voisin vaikka aloittaa käymään hiphop-tunneilla, jos vain on rahaa ja kulkupeli naapurikaupunkiin, lähempää kun ei kunnon tunteja löydy. Kurssin vetäjät onneksi vakuuttivat että hyviä tunteja on myös perjantai-iltaisin ja lauantaisin ko. tanssikoulussa. Viikonlopun kurssista jäi kipinä kytemään ja vieläkin on sellainen olo, että voisi sitä laajentaa osaamistaan hiphopinkin puolelle vaikken lökärit jalassa tuolla ulkona kuljekkaan eikä vapaa-aikana pahemmin r&b- tai hiphop-musa kuulokkeissa soi.
Kurssilla minua otti päähän se, että osa sinne osallistuneista näytti siltä ettei heitä kiinnosta edes yrittää. Ainakin minut oli työnantaja kustantanut huippuopettajien kurssille (hintaa 5 tunnin kurssille taisi tulla lähemmäs 90 euroa, hintaan sisältyi jonkinmoinen alennus, muuten se olisi ollut vielä kalliimpi) ja mielelläni tuollaisen panostuksen jälkeen hankkiudun itsenäisesti bussi-/junalipun/bensojen hinnalla naapurikaupunkiin. Tanssituntien hinnat tietäen en pidä mitenkään pahana omaa 20 euron panostustani aiheeseen. Enkä edes lähtisi hinnakkaalle kurssille jos sen aihe ei kiinnostaisi. Näköjään kaikki ympäristökuntien tanssiohjaajat eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. Mieluummin kurssille olisi sitten voinut päästää jonkun muun jota kiinnostaa. Itse otan nöyrästi vastaan kaikki oman seuran antamat edut ja käyttäydyn kursseilla niin, että saan niistä mahdollisimman paljon irti. Tuskin kurssin vetäjätkään olivat kovin innostuneita kun muutamat vain heiluttelivat itseään jossain salin nurkassa kun loppuporukka yritti ja teki täysillä sen minkä kropasta lähti. Kaikille sarjat ovat uusia ja outoja, mutta mielestäni ei saa sen takia lakata yrittämästä.
Maanantaina oli julma paluu harmaaseen arkeen. Päivää piristi omat tanssitunnit, jossa opetin intoa piukassa uusia viikonloppuna oppimiani asioita. Ja tietysti lasten kevätnäytöstä varten treenattiin esiintymisbiisejä. Viikossa oli tapahtunut huimaa kehitystä, ilokseni huomasin että aika moni oli tainnut kotonakin treenata askeleita :)
Olin jo valmiiksi väsynyt omien tanssituntieni jälkeen, mutta koulun hiihtokisat odottivat... Olin sinne lupautunut ja tietysti menin. 5 kilsan mäkinen ja rankka hiihtolenkki 2,5 tunnin tanssimisen päälle vie parempikuntoisemmaltakin mehut. Syke oli varmaan miljoona isompien ylämäkien päällä, mutta jotenkin selvisin maaliin asti ja sain muutaman pisteenkin kerättyä urheiluluokkakisaan meidän luokan tilille :) Illalla ei sitten paljon muuta tehtykään kun venyteltiin ja käytiin nukkumaan. Tosin olin niin ylikierroksilla ettei uni tullut kun vasta puolilta öin.
Tiistaina sitten kaikki maailman lihakset jumissa tenttiin, mikä ei tietenkään mennyt mitenkään putkeen. Mutta näin hiihtoloman alla en jaksa enää kiinnostua moisesta. Olen niin loman tarpeessa, ettei lukemisesta tule enää mitään. Huomiseen tenttiin sentään luin äsken vähän ja valmistelin puhe-esityksenkin. Ei tarvitse sitten aamulla mongertaa ulkomaankieltä ihan fiilispohjalta :) Perjantaina onkin sitten luvassa vaan pakkoistumista ensin koulussa ja sitten junassa.
Klisee hiljenee viikoksi, kun pakenen toiselle puolelle suomea vanhempien ja muun suvun iloksi. Ja eihän siellä tietenkään nettiin pääse, kivikautisia vanhuksia kun ovat.
Viikonloppuni kului tanssinohjaajille tarkoitetussa koulutuksessa. Tiukkaan pakettiin saatiin kahden ohjaajan voimalla survottua paljon asiaa hiphopista, streetistä ja reggaetonista. En ole koskaan street-lajien tunneilla käynyt, vaikka showtanssin SM-kisoihinkin on tullut osallistuttua hiphop-duo -sarjassa. Viikonlopun jälkeen tuntui siltä että ensi syksynä voisin vaikka aloittaa käymään hiphop-tunneilla, jos vain on rahaa ja kulkupeli naapurikaupunkiin, lähempää kun ei kunnon tunteja löydy. Kurssin vetäjät onneksi vakuuttivat että hyviä tunteja on myös perjantai-iltaisin ja lauantaisin ko. tanssikoulussa. Viikonlopun kurssista jäi kipinä kytemään ja vieläkin on sellainen olo, että voisi sitä laajentaa osaamistaan hiphopinkin puolelle vaikken lökärit jalassa tuolla ulkona kuljekkaan eikä vapaa-aikana pahemmin r&b- tai hiphop-musa kuulokkeissa soi.
Kurssilla minua otti päähän se, että osa sinne osallistuneista näytti siltä ettei heitä kiinnosta edes yrittää. Ainakin minut oli työnantaja kustantanut huippuopettajien kurssille (hintaa 5 tunnin kurssille taisi tulla lähemmäs 90 euroa, hintaan sisältyi jonkinmoinen alennus, muuten se olisi ollut vielä kalliimpi) ja mielelläni tuollaisen panostuksen jälkeen hankkiudun itsenäisesti bussi-/junalipun/bensojen hinnalla naapurikaupunkiin. Tanssituntien hinnat tietäen en pidä mitenkään pahana omaa 20 euron panostustani aiheeseen. Enkä edes lähtisi hinnakkaalle kurssille jos sen aihe ei kiinnostaisi. Näköjään kaikki ympäristökuntien tanssiohjaajat eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. Mieluummin kurssille olisi sitten voinut päästää jonkun muun jota kiinnostaa. Itse otan nöyrästi vastaan kaikki oman seuran antamat edut ja käyttäydyn kursseilla niin, että saan niistä mahdollisimman paljon irti. Tuskin kurssin vetäjätkään olivat kovin innostuneita kun muutamat vain heiluttelivat itseään jossain salin nurkassa kun loppuporukka yritti ja teki täysillä sen minkä kropasta lähti. Kaikille sarjat ovat uusia ja outoja, mutta mielestäni ei saa sen takia lakata yrittämästä.
Maanantaina oli julma paluu harmaaseen arkeen. Päivää piristi omat tanssitunnit, jossa opetin intoa piukassa uusia viikonloppuna oppimiani asioita. Ja tietysti lasten kevätnäytöstä varten treenattiin esiintymisbiisejä. Viikossa oli tapahtunut huimaa kehitystä, ilokseni huomasin että aika moni oli tainnut kotonakin treenata askeleita :)
Olin jo valmiiksi väsynyt omien tanssituntieni jälkeen, mutta koulun hiihtokisat odottivat... Olin sinne lupautunut ja tietysti menin. 5 kilsan mäkinen ja rankka hiihtolenkki 2,5 tunnin tanssimisen päälle vie parempikuntoisemmaltakin mehut. Syke oli varmaan miljoona isompien ylämäkien päällä, mutta jotenkin selvisin maaliin asti ja sain muutaman pisteenkin kerättyä urheiluluokkakisaan meidän luokan tilille :) Illalla ei sitten paljon muuta tehtykään kun venyteltiin ja käytiin nukkumaan. Tosin olin niin ylikierroksilla ettei uni tullut kun vasta puolilta öin.
Tiistaina sitten kaikki maailman lihakset jumissa tenttiin, mikä ei tietenkään mennyt mitenkään putkeen. Mutta näin hiihtoloman alla en jaksa enää kiinnostua moisesta. Olen niin loman tarpeessa, ettei lukemisesta tule enää mitään. Huomiseen tenttiin sentään luin äsken vähän ja valmistelin puhe-esityksenkin. Ei tarvitse sitten aamulla mongertaa ulkomaankieltä ihan fiilispohjalta :) Perjantaina onkin sitten luvassa vaan pakkoistumista ensin koulussa ja sitten junassa.
Klisee hiljenee viikoksi, kun pakenen toiselle puolelle suomea vanhempien ja muun suvun iloksi. Ja eihän siellä tietenkään nettiin pääse, kivikautisia vanhuksia kun ovat.
perjantai 9. helmikuuta 2007
Kuka huomaisi pienen ihmisen?
Aamulla yritin tosissani päästä kouluun, mutta... Olin kiltisti varttia vaille kahdeksan värjöttelemässä pysäkillä kolmen muun aamuvirkun kanssa. Sitten kun koitti se armollinen hetki kun bussi tulee, kaikki luulimme pääsevämme vartiksi nauttimaan vähän lämpimämmästä ilmastosta ennen pakkasen armoille jäämistä. Mutta ei. Kolme meistä heilautti vielä kättäänkin pysähtymisen merkiksi mutta kuski ei edes katsonut meihin päin ja kaasutti ohi. Hieman oltiin siinä monttu auki muutaman hetken ajan. Kun ei kuitenkaan olla missään pääkaupunkiseudulla niin tämmöinen bussikuskien käytös ei ole mitenkään yleistä. Eri asia jos olisin ollut yksin pysäkillä niin olisin vielä voinut uskoa että minua ei olisi bussin sisältä huomattu. Mutta jäipä sitten neljän ihmisen koulupäivä alkamatta kahdeksan aikoihin... Eikä pieneen päähäni uppoa selitys "unohdin, että siinä oli pysäkki".
Suunnittelin parin tuntia myöhemmin (kun menin toista kertaa pysäkille, ja pääsinkin bussiin sisälle asti) avautua ko. bussin kuljettajalle, mutta kuskin penkillä olikin eri herra, joten en viitsinyt pilata hänen päiväänsä. Ko. bussifirman palautepalvelu saa kyllä kuulla muutaman hetken päästä kunniansa, saavat olla onnellisia etten ollut tenttiin menossa. Jos nimittäin olisi ollut jostain kriittisemmästä kuin liikuntatunnista kyse, niin savu nousisi korvistani varmaan vieläkin...
Viikonlopuksi ja ensi viikon aluksi onkin sitten sen luokan minuuttiaikataulu suunnitteilla että en todellakaan halua samanlaisen bussitoiminnan jatkuvan. Luvassa on maakuntamatkailua työn (eli tanssin) puolesta ja ennen lomaa tietysti muutama tentti. Jossain välissä pitäisi vielä saada joku harjoitustyökin tehtyä ja harrastaa sosiaalista elämää. Kyllä opiskelijoiden ajankäytöstä pidetään hyvää huolta ihan muiden kuin opiskelijoiden itsensä puolesta.
Pari päivää sitten ehdin kaikelta muulta hössötykseltä sosiaalisen ja vieläpä yöelämänkin pariin. Oli kyllä kivaa vaihteeksi olla opiskelukavereiden kanssa liikenteessä, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Paukkupakkasesta huolimatta tunnelma oli melkein hikinen ja kuten kuuluu, hiukan myös humalainen :) Tipaton tammikuu auttoi kyllä siihen malliin ettei montaa tarvinnut ottaa, kun jo posket punertui ja askel keventyi. Tämän jälkeen onkin sitten hyvä jatkaa "hallittua helmikuuta", pääsi ikäänkuin alkoholin makuun, muttei liikaa. Taisin olla meidän porukasta hallituimmassa kunnossa, kun olin ainoa joka selvisi seuraavana päivänä vielä kouluunkin :)
Suunnittelin parin tuntia myöhemmin (kun menin toista kertaa pysäkille, ja pääsinkin bussiin sisälle asti) avautua ko. bussin kuljettajalle, mutta kuskin penkillä olikin eri herra, joten en viitsinyt pilata hänen päiväänsä. Ko. bussifirman palautepalvelu saa kyllä kuulla muutaman hetken päästä kunniansa, saavat olla onnellisia etten ollut tenttiin menossa. Jos nimittäin olisi ollut jostain kriittisemmästä kuin liikuntatunnista kyse, niin savu nousisi korvistani varmaan vieläkin...
Viikonlopuksi ja ensi viikon aluksi onkin sitten sen luokan minuuttiaikataulu suunnitteilla että en todellakaan halua samanlaisen bussitoiminnan jatkuvan. Luvassa on maakuntamatkailua työn (eli tanssin) puolesta ja ennen lomaa tietysti muutama tentti. Jossain välissä pitäisi vielä saada joku harjoitustyökin tehtyä ja harrastaa sosiaalista elämää. Kyllä opiskelijoiden ajankäytöstä pidetään hyvää huolta ihan muiden kuin opiskelijoiden itsensä puolesta.
Pari päivää sitten ehdin kaikelta muulta hössötykseltä sosiaalisen ja vieläpä yöelämänkin pariin. Oli kyllä kivaa vaihteeksi olla opiskelukavereiden kanssa liikenteessä, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Paukkupakkasesta huolimatta tunnelma oli melkein hikinen ja kuten kuuluu, hiukan myös humalainen :) Tipaton tammikuu auttoi kyllä siihen malliin ettei montaa tarvinnut ottaa, kun jo posket punertui ja askel keventyi. Tämän jälkeen onkin sitten hyvä jatkaa "hallittua helmikuuta", pääsi ikäänkuin alkoholin makuun, muttei liikaa. Taisin olla meidän porukasta hallituimmassa kunnossa, kun olin ainoa joka selvisi seuraavana päivänä vielä kouluunkin :)
sunnuntai 4. helmikuuta 2007
Vilkkuvat valot
Naapurissa taitaa olla paha olla. Lanssi pihassa ja oksennusta hississä. Ei ole helppo päivä sunnuntaikaan.
torstai 1. helmikuuta 2007
Ponnisteluja
Eilen ponnistelin aivonystyröitäni äärimmilleen kouluhommien kanssa, tänään ponnistelut siirtyivät fyysiselle puolelle koulun kaukalopalloturnauksessa. Kouluhommat on nyt melkein reilassa tän viikon osalta, yks pikkuprokkis vielä kesken, mutta sitä on vielä viikko aikaa vääntää. Ajatuksissa vaan oli hoitaa se nyt alta pois niin vois ens viikolla keskittyä muuhunkin.
Meidän tasapainoinen 2 naisen, 2 miehen ja ilmiömäisen maalivahdin joukkue oltiin "hiukan" altavastaajan asemassa tän päivän pelissä. Se olikin sit tän turnauksen ensimmäinen ja viiminen peli meidän osalta :D Teknisellä alalla kun opiskelee niin noi vastustajaluokkien joukkueet tuppaa olemaan lähes 100 %:sti pelkkiä miehiä. Itse en ole mikään pieni, mutta semmoinen perus tanssijakroppainen eli aika sirorakenteinen, niin isoja täysiin lätkävarusteisiin pukeutuneitä äijiä vastaan ei ainakaan voimalla pelata :D
Mut hauskaa oli silti. Tiedettiin jo etukäteen, että turpaan tulee. Kyse oli vaan siitä et miten paljon. Mut paljolti mein maalivahdin kykyjen ansiosta ei hävitty mitenkään kauheilla lukemilla. Tulostaululla oli jotain ihan muuta kun 25-0. Se jos mikä miellytti amatöörien mieltä :)
Huumorilla me siellä pelaillaan kaikissa mahollisissa ja mahottomissa lajeissa. Parin viikon päästä olis hiihtokisat :D En ole ladulla ollut lukion pakkohiihtojen jälkeen, joten jää nähtäväks mitä siitä sitten tulee. Ajateltiin kuitenkin mennä tyttöporukalla keräämään kaikki naisten sarjassa tarjolla olevat pisteet. Tulevien insinöörien kisailuissa harvemmin on muita naisosaanottajia kun meidän luokkalaiset. Varmaan senkin takia ollaan aika korkealla luokkien kokonaistilastoissa, kun naistensarjan pisteet päätyy melkein poikkeuksetta mein luokan tilille. Ja mikäs sen kivempaa kun rennossa porukassa liikuskella. Mitään ei osata mut hauskaa on silti :)
Meidän tasapainoinen 2 naisen, 2 miehen ja ilmiömäisen maalivahdin joukkue oltiin "hiukan" altavastaajan asemassa tän päivän pelissä. Se olikin sit tän turnauksen ensimmäinen ja viiminen peli meidän osalta :D Teknisellä alalla kun opiskelee niin noi vastustajaluokkien joukkueet tuppaa olemaan lähes 100 %:sti pelkkiä miehiä. Itse en ole mikään pieni, mutta semmoinen perus tanssijakroppainen eli aika sirorakenteinen, niin isoja täysiin lätkävarusteisiin pukeutuneitä äijiä vastaan ei ainakaan voimalla pelata :D
Mut hauskaa oli silti. Tiedettiin jo etukäteen, että turpaan tulee. Kyse oli vaan siitä et miten paljon. Mut paljolti mein maalivahdin kykyjen ansiosta ei hävitty mitenkään kauheilla lukemilla. Tulostaululla oli jotain ihan muuta kun 25-0. Se jos mikä miellytti amatöörien mieltä :)
Huumorilla me siellä pelaillaan kaikissa mahollisissa ja mahottomissa lajeissa. Parin viikon päästä olis hiihtokisat :D En ole ladulla ollut lukion pakkohiihtojen jälkeen, joten jää nähtäväks mitä siitä sitten tulee. Ajateltiin kuitenkin mennä tyttöporukalla keräämään kaikki naisten sarjassa tarjolla olevat pisteet. Tulevien insinöörien kisailuissa harvemmin on muita naisosaanottajia kun meidän luokkalaiset. Varmaan senkin takia ollaan aika korkealla luokkien kokonaistilastoissa, kun naistensarjan pisteet päätyy melkein poikkeuksetta mein luokan tilille. Ja mikäs sen kivempaa kun rennossa porukassa liikuskella. Mitään ei osata mut hauskaa on silti :)
maanantai 29. tammikuuta 2007
Maanantaiväsymys
Maanantai ja väsymys kuuluvat erottamattomasti yhteen. Ainakin miun elämässä. Sitä ei vaan jostain syystä osaa tai tahdo mennä sunnuntai-iltana ajoissa nukkumaan vaikka miten yrittää tai sitä suunnittelee. Eilenkin meni melkein kahteen ennekuin ehdin peiton alle. Sitten uni tulikin äkkiä ja sitä olisi riittänyt reilusti aamukahdeksan jälkeenkin, mutta sain itseni raahattua bussipysäkille ja kouluun.
Koulussa sitten mietin, että tämänkö takia tulin. Maanantaiaamun luennoitsija on HIUKAN HIDAS liikkeissään ja opetuksen etenemisessä. Siellä sitten puoliunessa tahkottiin jotakin Fourierin lakia ja kumppaneita. Lämpö siirtyi materiaalista toiseen liian hitaasti jopa minun uniseen olemukseeni nähden.
Iltapäivällä tahti oli täysin toinen. Luennoitsija vaihtui ja niin vaihtui opetustyylikin. Hyvä kun ehdin muisitiinpanoja kirjoittaa kun taululle pukkasi mitä kummallisempia ja ennennäkemättömiä laskuja ja kaavoja. Väsymys alkoi kiivetä aivosoluihin jo yhden jälkeen. Kotiin tullessa olinkin ihan poikki. Puolen tunnin ruokatauko, pieni pala sivistystä lehden muodossa ja taas liikenteeseen...
Nyt kolme tuntia hyppineenä ja puhuneena olen pirteämpi kuin koko päivänä yhteensä. Kummasti kaksi ryhmällistä tanssioppilaita saa mielialan muuttumaan väsyneen nuutuneesta energiseksi :) Töihin mennessä olen aina maanantaimasentunut, mutta kotiin tullessa olotila on huomattavasti parempi. Tälläisen fiiliksen kun saisi opiskelusta... Tai jos joskus valmistuttua oikeasta päiväduunista. Taitaisi olla lottovoitto moinen. Mutta paljon saa iloa jo muutaman tunnin pätkäduunista, jota tekee sen hyvän fiiliksen, ei todellaakaan sen muodollisen palkan takia. Samalla saan tehdä juuri sitä mitä tahdon eli tanssia. Ja saan vielä muitakin ihmisiä hymyilemään venkoilullani peilin edessä :)
Se vasta on elämää. Lisää tanssiduunia taas ensi viikolla. Innolla odotan että pääsen kunnolla tanssilasten kevätnäytöstanssin kimppuun :)
Koulussa sitten mietin, että tämänkö takia tulin. Maanantaiaamun luennoitsija on HIUKAN HIDAS liikkeissään ja opetuksen etenemisessä. Siellä sitten puoliunessa tahkottiin jotakin Fourierin lakia ja kumppaneita. Lämpö siirtyi materiaalista toiseen liian hitaasti jopa minun uniseen olemukseeni nähden.
Iltapäivällä tahti oli täysin toinen. Luennoitsija vaihtui ja niin vaihtui opetustyylikin. Hyvä kun ehdin muisitiinpanoja kirjoittaa kun taululle pukkasi mitä kummallisempia ja ennennäkemättömiä laskuja ja kaavoja. Väsymys alkoi kiivetä aivosoluihin jo yhden jälkeen. Kotiin tullessa olinkin ihan poikki. Puolen tunnin ruokatauko, pieni pala sivistystä lehden muodossa ja taas liikenteeseen...
Nyt kolme tuntia hyppineenä ja puhuneena olen pirteämpi kuin koko päivänä yhteensä. Kummasti kaksi ryhmällistä tanssioppilaita saa mielialan muuttumaan väsyneen nuutuneesta energiseksi :) Töihin mennessä olen aina maanantaimasentunut, mutta kotiin tullessa olotila on huomattavasti parempi. Tälläisen fiiliksen kun saisi opiskelusta... Tai jos joskus valmistuttua oikeasta päiväduunista. Taitaisi olla lottovoitto moinen. Mutta paljon saa iloa jo muutaman tunnin pätkäduunista, jota tekee sen hyvän fiiliksen, ei todellaakaan sen muodollisen palkan takia. Samalla saan tehdä juuri sitä mitä tahdon eli tanssia. Ja saan vielä muitakin ihmisiä hymyilemään venkoilullani peilin edessä :)
Se vasta on elämää. Lisää tanssiduunia taas ensi viikolla. Innolla odotan että pääsen kunnolla tanssilasten kevätnäytöstanssin kimppuun :)
sunnuntai 28. tammikuuta 2007
Taistoluistelua ja hokkareilla taiteilua
Viikonloppuna oli taitoluistelun em-kisat. Olen suuri taitoluistelun ystävä ollut aina ja olen vieläkin. Tällä kertaa ohjelmat tulivat jopa inhimilliseen aikaan, ei mitenkään keskellä yötä niinkun usein on tapana, eihän laji nyt kerää nyt mitään mielettömiä katsojamääriä.
Olin onnellinen suomalaisten menestyksestä, erityisesti Kiira Korven ja Susanna Pöykiön. Tsemppiä heille myös Sapporon mm-kisoihin. Jostain syystä en ole koskaan tykännyt Alisa Drein luistelutyylistä, mutta hyvä hänelle, kun kerrankin ohjelmat menivät putkeen. Ja kiitokset myös poikaystäväni kärsivällisyydelle. Hän ei ymmärrä lajista mitään eikä häntä kiinnosta, mutta hän antoi minun katsoa ja nauttia kaikista lähetyksistä ja puuhaili sillä aikaa omia juttujaan.
Kävin itsekin tänään jään päällä, tosin hokkareilla. En ole mikään jääprinsessa, keskityn mieluummin pallon tahi kiekon hakkaamiseen maalitolppien väliin. Pakko oli käydä hiukan testailemassa, ensi viikolla on luvassa koulun kaukalopalloturnauksen ensimmäiset pelit. En viime talvena ehtinyt luistella ollenkaan, niin täytyi käydä tarkistamassa että taito on vielä tallella. Onneksi lapsuudenaikaiset pelit ja lukemattomat luistelukerrat olivat vielä lihasmuistissa, ei siis pelkoa pelejä ajatellen, luistimet pysyivät vankasti jäässä :)
Harmitti vain hiukan kun täällä päin Suomea näyttää ulkojäät olevan aika nihkeässä kunnossa. Pakkasta yli kymmenen astetta ja koko viikon on ollut muutenkin hyvät luistelu- ja kentänjäädytyskelit. Silti jään pinta oli kovin muhkurainen ja tahmea. Olen kai ollut onnellisessa asemassa asuessani toisella puolen Suomea kun siellä olivat ulkokentätkin aina moitteettomassa kunnossa. Täällä ei niin usein kai sitä luonnonjäätä olekaan, että ihmiset uskaltaisivat valittaa sen kunnosta. Ovat vain onnellisia että pääsevät muuallekin kuin halliin ja tekojääradalle kokeilemaan taitojaan. Täytyy kai minunkin olla vain iloinen että talvi ja kunnon luistelukelit tulivat :)
Olin onnellinen suomalaisten menestyksestä, erityisesti Kiira Korven ja Susanna Pöykiön. Tsemppiä heille myös Sapporon mm-kisoihin. Jostain syystä en ole koskaan tykännyt Alisa Drein luistelutyylistä, mutta hyvä hänelle, kun kerrankin ohjelmat menivät putkeen. Ja kiitokset myös poikaystäväni kärsivällisyydelle. Hän ei ymmärrä lajista mitään eikä häntä kiinnosta, mutta hän antoi minun katsoa ja nauttia kaikista lähetyksistä ja puuhaili sillä aikaa omia juttujaan.
Kävin itsekin tänään jään päällä, tosin hokkareilla. En ole mikään jääprinsessa, keskityn mieluummin pallon tahi kiekon hakkaamiseen maalitolppien väliin. Pakko oli käydä hiukan testailemassa, ensi viikolla on luvassa koulun kaukalopalloturnauksen ensimmäiset pelit. En viime talvena ehtinyt luistella ollenkaan, niin täytyi käydä tarkistamassa että taito on vielä tallella. Onneksi lapsuudenaikaiset pelit ja lukemattomat luistelukerrat olivat vielä lihasmuistissa, ei siis pelkoa pelejä ajatellen, luistimet pysyivät vankasti jäässä :)
Harmitti vain hiukan kun täällä päin Suomea näyttää ulkojäät olevan aika nihkeässä kunnossa. Pakkasta yli kymmenen astetta ja koko viikon on ollut muutenkin hyvät luistelu- ja kentänjäädytyskelit. Silti jään pinta oli kovin muhkurainen ja tahmea. Olen kai ollut onnellisessa asemassa asuessani toisella puolen Suomea kun siellä olivat ulkokentätkin aina moitteettomassa kunnossa. Täällä ei niin usein kai sitä luonnonjäätä olekaan, että ihmiset uskaltaisivat valittaa sen kunnosta. Ovat vain onnellisia että pääsevät muuallekin kuin halliin ja tekojääradalle kokeilemaan taitojaan. Täytyy kai minunkin olla vain iloinen että talvi ja kunnon luistelukelit tulivat :)
torstai 25. tammikuuta 2007
Politiikkaa ja estetiikkaa - kumpi merkitsee enemmän?
"Miten kukaan estettiisesti intohimoinen ihminen voi kiinnostua tylsiin pukuihin pukeutuvista pönäköistä ja punakoista sedistä?" (Pauliina Seppälän oiva kolumni, trendi 2/2007)
Katseeni kiinnittyi selaillessani lehteä juuri tuohon lauseesen. Sen jälkeen koko juttu alkoi kiinnostaa. Kolumnisti oli kirjoittanut jutun siitä, miten tylsät poliitikot ja osaltaan myös tylsät toimittajat saavat politiikan kuulostamaan niin mielenkiinnottomalta. Itse olen juuri sellainen perusihminen, joka ei jaksa lukea politiikasta kertovaa lehtijuttua toista kappaletta pidempään, jos sinnekään asti.
Mutta onko politiikan mielenkiinnottomuuden syynä tasapaksut oman ammattikielensä taakse piiloutuvat poliitikot vai toimittajat, jotka toistavat ympäripyöreät ja pelottavan kuuloisia sanoja täynnä olevat lauseet lehtiin ja muihin medioihin? En tiedä kummalla on suurempi vaikutus esimerkiksi omiin päätöksiini, mutta molemmille tahoille on annettu paljon valtaa.
Näin vaalivuonna politiikan pitäisi kiinnostaa. Mutta kuka jaksaa kuunella punakkaa, hikoilevaa viisikymppistä ylipainoista miestä joka mumisee sanahirviöitä kuten budjettikeskustelu, kuntauudistus ja ministeriön talousarviot. En minä ainakaan. Mutta oikeastihan kyse on tärkeistä asioista: minun ja muiden opiskelijoiden vähäisistä rahoista, veroista, terveydestä ja vanhusten hoidosta. Tottakai haluaisin löytää sellaisen ihmisen, joka varmistaa että tulevaisuudessa isoäitini, isäni ja minäkin joskus saamme mahdollisimman hyvää hoitoa ja palveluja kun niitä tarvitsemme. Ja tottakai olen kärppänä kuuntelemassa uutisia jos aiheena on olematon opintotukeni tai äitini tarvitsemat mielenterveyspalvelut, niiden muutokset ja puutteet.
Kuka voisi kertoa tästä kaikesta suomeksi ja olla vielä samaa mieltä kanssani? Ehdokkaita kyllä on joka lähtöön ja kaikenmoisia vaalilupauksia ja -ohjelmia. Ensimmäistäkään selkokielistä en ole löytänyt. Kaiken sen poliittisen jargonin seasta on vaikea löytää mitään konkreettista. Lehdet ja telkkari ovat pian taas täynnä samoja tasapaksuja lauseita: "haluamme turvata vanhustenhoidon ja työllisyyden, mutta samalla joudumme säästämään ja tehostamaan sieltä sun täältä.."
Konkreettista ei ole myöskään oma estetiikankaipuuni. Olen esteetikko, enkä voi sille mitään. En kuitenkaan vaadi poliitikolta mitään sen kummempaa kuin omasta ulkonäöstään huolehtimista. Kaikissa elämäntilanteissa jossa joudun puhumaan vieraiden ihmisten kanssa, toivon hartaasti että ko. henkilö olisi käynyt viimeisen vuorokauden aikana suihkussa, pessyt hampaansa ja näyttäisi huolitellulta. Huolitellulla en tarkoita mitään muotisuunnittelijoiden luomuksiin pukeutumista, vaan puhtaita vaatteita, ja mielellään sellaisten värien käyttöä, jotka eivät sodi kovin pahasti keskenään. Usein nimittäin uutisia katsoessa jään tuijottamaan jonkun tärkeän isoherran tai -rouvan purppuranpunaista paitaa ja siihen täysin sopimatonta kravattia tai huivia tai kahvitahraa rinnuksilla. Vaikka kuinka tärkeää asiaa puhuisivat, en jälkikäteen muista muuta kun sen, että eivät tainneet kotiovella katsoa peiliin ennenkuin lähtivät. Jos on työnsä puolesta paljon esillä mediassa tai muuten esiintyy suurten ihmisjoukkojen edessä, kannattaa panostaa siihen miltä näyttää. Tiedän sen kokemuksesta. Heti tulee itselle varmempi olo toisten edessä kun tietää että paita on puhdas ja se sopii väreiltään yhteen housujen ja vyön kanssa. Samalla parantaa mahdollisuuksia siihen, että kuulijat keskittyvät itse asiaan.
Olen äänestänyt aina siitä asti kun täysi-ikäiseksi tulin, vaikkei politiikka kovin paljoa kiinnostakaan. Onneksi minulla on fiksu isi, joka ei ole pakottanut eikä tuputtanut omia mielipiteitään. Hän on sanonut kaksi asiaa äänestämisestä ja se on riittänyt. Muista tyttö äänestää oli ensimmäinen. Toinen neuvo oli se, että jos ei pidä siitä meiningistä miten tällä hetkellä asioita hoidetaan (eduskunnassa, kunnallisvaltuustossa, presidentinlinnassa tai ihan missä tahansa) niin kannatta etsiä itselleen sopivin ehdokas niistä, jotka eivät vielä kyseisessä tehtävässä ole olleet. Silloin on ainakin toivoa siitä että asiat muuttuvat.
Onneksi on vielä aikaa vaaleihin. Liikaa aikaa minulla ei ole laittaa politiikkaan kuitenkaan, mutta ainakin vaalikoneen ja lehtijuttujen avulla yritän metsästää omalle äänelleni mahdollisimman hyvän kohteen. Jonkun ei vielä keski-ikään ehtineen, jolla on omia mielipiteitä puolueensa vaaliohjelmapölinän lisäksi. Ja esteetikko minussa tahtoo löytää vakuuttavan ja uskottavan näköisen ihmisen, jota kuuntelevat minun lisäkseni myös muut.
Katseeni kiinnittyi selaillessani lehteä juuri tuohon lauseesen. Sen jälkeen koko juttu alkoi kiinnostaa. Kolumnisti oli kirjoittanut jutun siitä, miten tylsät poliitikot ja osaltaan myös tylsät toimittajat saavat politiikan kuulostamaan niin mielenkiinnottomalta. Itse olen juuri sellainen perusihminen, joka ei jaksa lukea politiikasta kertovaa lehtijuttua toista kappaletta pidempään, jos sinnekään asti.
Mutta onko politiikan mielenkiinnottomuuden syynä tasapaksut oman ammattikielensä taakse piiloutuvat poliitikot vai toimittajat, jotka toistavat ympäripyöreät ja pelottavan kuuloisia sanoja täynnä olevat lauseet lehtiin ja muihin medioihin? En tiedä kummalla on suurempi vaikutus esimerkiksi omiin päätöksiini, mutta molemmille tahoille on annettu paljon valtaa.
Näin vaalivuonna politiikan pitäisi kiinnostaa. Mutta kuka jaksaa kuunella punakkaa, hikoilevaa viisikymppistä ylipainoista miestä joka mumisee sanahirviöitä kuten budjettikeskustelu, kuntauudistus ja ministeriön talousarviot. En minä ainakaan. Mutta oikeastihan kyse on tärkeistä asioista: minun ja muiden opiskelijoiden vähäisistä rahoista, veroista, terveydestä ja vanhusten hoidosta. Tottakai haluaisin löytää sellaisen ihmisen, joka varmistaa että tulevaisuudessa isoäitini, isäni ja minäkin joskus saamme mahdollisimman hyvää hoitoa ja palveluja kun niitä tarvitsemme. Ja tottakai olen kärppänä kuuntelemassa uutisia jos aiheena on olematon opintotukeni tai äitini tarvitsemat mielenterveyspalvelut, niiden muutokset ja puutteet.
Kuka voisi kertoa tästä kaikesta suomeksi ja olla vielä samaa mieltä kanssani? Ehdokkaita kyllä on joka lähtöön ja kaikenmoisia vaalilupauksia ja -ohjelmia. Ensimmäistäkään selkokielistä en ole löytänyt. Kaiken sen poliittisen jargonin seasta on vaikea löytää mitään konkreettista. Lehdet ja telkkari ovat pian taas täynnä samoja tasapaksuja lauseita: "haluamme turvata vanhustenhoidon ja työllisyyden, mutta samalla joudumme säästämään ja tehostamaan sieltä sun täältä.."
Konkreettista ei ole myöskään oma estetiikankaipuuni. Olen esteetikko, enkä voi sille mitään. En kuitenkaan vaadi poliitikolta mitään sen kummempaa kuin omasta ulkonäöstään huolehtimista. Kaikissa elämäntilanteissa jossa joudun puhumaan vieraiden ihmisten kanssa, toivon hartaasti että ko. henkilö olisi käynyt viimeisen vuorokauden aikana suihkussa, pessyt hampaansa ja näyttäisi huolitellulta. Huolitellulla en tarkoita mitään muotisuunnittelijoiden luomuksiin pukeutumista, vaan puhtaita vaatteita, ja mielellään sellaisten värien käyttöä, jotka eivät sodi kovin pahasti keskenään. Usein nimittäin uutisia katsoessa jään tuijottamaan jonkun tärkeän isoherran tai -rouvan purppuranpunaista paitaa ja siihen täysin sopimatonta kravattia tai huivia tai kahvitahraa rinnuksilla. Vaikka kuinka tärkeää asiaa puhuisivat, en jälkikäteen muista muuta kun sen, että eivät tainneet kotiovella katsoa peiliin ennenkuin lähtivät. Jos on työnsä puolesta paljon esillä mediassa tai muuten esiintyy suurten ihmisjoukkojen edessä, kannattaa panostaa siihen miltä näyttää. Tiedän sen kokemuksesta. Heti tulee itselle varmempi olo toisten edessä kun tietää että paita on puhdas ja se sopii väreiltään yhteen housujen ja vyön kanssa. Samalla parantaa mahdollisuuksia siihen, että kuulijat keskittyvät itse asiaan.
Olen äänestänyt aina siitä asti kun täysi-ikäiseksi tulin, vaikkei politiikka kovin paljoa kiinnostakaan. Onneksi minulla on fiksu isi, joka ei ole pakottanut eikä tuputtanut omia mielipiteitään. Hän on sanonut kaksi asiaa äänestämisestä ja se on riittänyt. Muista tyttö äänestää oli ensimmäinen. Toinen neuvo oli se, että jos ei pidä siitä meiningistä miten tällä hetkellä asioita hoidetaan (eduskunnassa, kunnallisvaltuustossa, presidentinlinnassa tai ihan missä tahansa) niin kannatta etsiä itselleen sopivin ehdokas niistä, jotka eivät vielä kyseisessä tehtävässä ole olleet. Silloin on ainakin toivoa siitä että asiat muuttuvat.
Onneksi on vielä aikaa vaaleihin. Liikaa aikaa minulla ei ole laittaa politiikkaan kuitenkaan, mutta ainakin vaalikoneen ja lehtijuttujen avulla yritän metsästää omalle äänelleni mahdollisimman hyvän kohteen. Jonkun ei vielä keski-ikään ehtineen, jolla on omia mielipiteitä puolueensa vaaliohjelmapölinän lisäksi. Ja esteetikko minussa tahtoo löytää vakuuttavan ja uskottavan näköisen ihmisen, jota kuuntelevat minun lisäkseni myös muut.
tiistai 23. tammikuuta 2007
Tunteista ja niiden puutteesta
Semmoinen asia kun tunteet on viimeaikoina mietityttänyt. En tiedä johtuneeko stressistä ja ainaisesta kiireestä, mutta viime aikoina ei ole tuntunut oikein miltään. Viikonloppuna katsellessani poikaystäväni koiraherraa, mietin, että jos voin saada tuon pienen otuksen noin onnelliseksi pienillä asioilla, miksen osaa olla hyvä itselleni. Tai tehdä sellaisia asioita että tulisin onnellisemmaksi, tuntisin väsymyksen lisäksi muutakin, hymynkare suupielissä ei olisi pahitteeksi. Koiralle riittää tunnin lenkki kipakassa pakkasessa, hyvää muonaa ja muutama leikkihetki tenttiin lukemisen ohella. Minä taidan tarvita enemmän.
Hyvänä alkuna toimii halaukset ja mukavat höpinät sohvan pohjalla torkkupeittoon kääriytyneenä, vieressä oma rakas. Kruununa tietysti meidän välissä autuaana ketarat ojossa makoileva koiraherra :) Kaikki on siis periaatteessa hyvin. Mutta.
Ehkä kyse on vaan asenteesta tai asennoitumisesta. Kiirettä ja tekemistä piisaa, mutta suurin osa niistä on ihan itse hankittuja hommia ja pääasiassa ihan mukavia juttuja. Hetkittäin, esimerkiksi tanssitunnilla, hymy nousee kasvoille ja tietää tehneensä jotakin oikein kun näkee takanurkassa hyppysarjan kanssa tahkovan oppilaan oivaltaneen jotakin. Tai kun näkee koiran silmistä rajattoman riemun sen tietäessä että pian päästään lumihankeen juoksentelemaan ja möyrimään. Sellaisia hetkiä vaan kaipaisi lisää pimeyden keskelle.
Taidan aloittaa pienistä asioista. Mukillinen kaakaota ja vähän kermavaahtoa ensihätään :)
Hyvänä alkuna toimii halaukset ja mukavat höpinät sohvan pohjalla torkkupeittoon kääriytyneenä, vieressä oma rakas. Kruununa tietysti meidän välissä autuaana ketarat ojossa makoileva koiraherra :) Kaikki on siis periaatteessa hyvin. Mutta.
Ehkä kyse on vaan asenteesta tai asennoitumisesta. Kiirettä ja tekemistä piisaa, mutta suurin osa niistä on ihan itse hankittuja hommia ja pääasiassa ihan mukavia juttuja. Hetkittäin, esimerkiksi tanssitunnilla, hymy nousee kasvoille ja tietää tehneensä jotakin oikein kun näkee takanurkassa hyppysarjan kanssa tahkovan oppilaan oivaltaneen jotakin. Tai kun näkee koiran silmistä rajattoman riemun sen tietäessä että pian päästään lumihankeen juoksentelemaan ja möyrimään. Sellaisia hetkiä vaan kaipaisi lisää pimeyden keskelle.
Taidan aloittaa pienistä asioista. Mukillinen kaakaota ja vähän kermavaahtoa ensihätään :)
maanantai 22. tammikuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
