Maanantai ja väsymys kuuluvat erottamattomasti yhteen. Ainakin miun elämässä. Sitä ei vaan jostain syystä osaa tai tahdo mennä sunnuntai-iltana ajoissa nukkumaan vaikka miten yrittää tai sitä suunnittelee. Eilenkin meni melkein kahteen ennekuin ehdin peiton alle. Sitten uni tulikin äkkiä ja sitä olisi riittänyt reilusti aamukahdeksan jälkeenkin, mutta sain itseni raahattua bussipysäkille ja kouluun.
Koulussa sitten mietin, että tämänkö takia tulin. Maanantaiaamun luennoitsija on HIUKAN HIDAS liikkeissään ja opetuksen etenemisessä. Siellä sitten puoliunessa tahkottiin jotakin Fourierin lakia ja kumppaneita. Lämpö siirtyi materiaalista toiseen liian hitaasti jopa minun uniseen olemukseeni nähden.
Iltapäivällä tahti oli täysin toinen. Luennoitsija vaihtui ja niin vaihtui opetustyylikin. Hyvä kun ehdin muisitiinpanoja kirjoittaa kun taululle pukkasi mitä kummallisempia ja ennennäkemättömiä laskuja ja kaavoja. Väsymys alkoi kiivetä aivosoluihin jo yhden jälkeen. Kotiin tullessa olinkin ihan poikki. Puolen tunnin ruokatauko, pieni pala sivistystä lehden muodossa ja taas liikenteeseen...
Nyt kolme tuntia hyppineenä ja puhuneena olen pirteämpi kuin koko päivänä yhteensä. Kummasti kaksi ryhmällistä tanssioppilaita saa mielialan muuttumaan väsyneen nuutuneesta energiseksi :) Töihin mennessä olen aina maanantaimasentunut, mutta kotiin tullessa olotila on huomattavasti parempi. Tälläisen fiiliksen kun saisi opiskelusta... Tai jos joskus valmistuttua oikeasta päiväduunista. Taitaisi olla lottovoitto moinen. Mutta paljon saa iloa jo muutaman tunnin pätkäduunista, jota tekee sen hyvän fiiliksen, ei todellaakaan sen muodollisen palkan takia. Samalla saan tehdä juuri sitä mitä tahdon eli tanssia. Ja saan vielä muitakin ihmisiä hymyilemään venkoilullani peilin edessä :)
Se vasta on elämää. Lisää tanssiduunia taas ensi viikolla. Innolla odotan että pääsen kunnolla tanssilasten kevätnäytöstanssin kimppuun :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti