Näytön paikka

Yli viikko on mennyt siitäkin, kun panikoin ensimmäistä tanssinäytöstäni ohjaajan roolissa. Esiintymispäivän alku oli katastrofaalinen. Juuri kun olin opastamassa pienimpiä oppilaitani meille varattuun pukuhuoneeseen, joku tuli kertomaan, että meille osoitettu pukuhuone oli takalukossa. ****ele, ajattelin ja ohjasin lapset muihin, jo valmiiksi ylikansoitettuihin pukuhuoneisiin.

Sitten, huomasin että eräs oppilaistani, saksalainen vaihto-oppilastyttö ei ollut tullut paikalle. Kiroilin jälleen pienessä mielessäni ja laskin kymmeneen. Hän on ainut oppilaistani kenen puhelinnumeroa minulla ei ole. Ja olin hänelle sekä suomeksi että englanniksi selvittänyt tarkasti esiintymispäivän aikataulun eli missä ja milloin pitää olla paikalla. Minut pelasti eräs entinen oppilaani, jonka ystävän luona tämä vaihto-oppilas asuu. Hän sai saksalaistytön jollakin ihmeen kaupalla puhelimen päähän ja pyysi tulemaan esiintymispaikalle. Loppujen lopuksi tyttö ehti sekä tilaharjoituksiin että näytökseen. Huokaus.

Esitystä ennen oleva tilaharjoitus kusi aikataulunsa puolesta ja pahasti. Kaikki ohjaajat olivat kiukkuisia eikä kukaan osannut auttaa pienen pukuhuoneongelmani kanssa. Lopulta, kun harjoitukset saatiin purkkiin (noin puoli tuntia ennen näytöksen alkua) sain metsästettyä käsiini esiintymispaikan vahtimestarin joka tuli ystävällisesti avaamaan pukuhuoneen oven. Onneksi pukuhuoneeseen lukkojen taakse oli jäänyt vain minun tavaroitani, ei esimerkiksi esiintymisvaatteita.

Itse näytös menikin sitten ihan hyvin, normaaleja pikkumokia lukuunottamatta. Näkyvyys kulissista lavalle oli niin olematon, että en pysty paljoakaan analysoimaan mitä lavalla tarkalleen tapahtui. Mutta itsekriittisyyden hetket koittavat sitten kun saan näytöksestä tehdyn dvd:n käsiini. Oppilaani tuntuivat kuitenkin olevan tyytyväisiä.

Nyt tanssikauden tauottua kesäksi, mieleni tekisi tehdä jonkinlainen sooloprojekti. Jos ei muuta niin joku tanssinpätkä ihan vaan pöytälaatikkoon odottamaan sopivaa esiintymistilaisuutta. Tai vaihtoehtoisesti pienryhmäkoregrafia, missä olisin itsekkin mukana.

Halusin tarkoituksella pyhittää kevään näytökset oppilailleni enkä esiintynyt itse. Heidän näytönpaikkansahan se on, ei ohjaajan joka sooloilee oppilaidensa keskellä. Valitettavasti näytöksessä oli niitäkin tapauksia että ohjaaja esiintyy keskellä ryhmänsä edessä. En kovin paljoa arvosta sellaista toimintaa. Itse olisin mennyt lavalle vain jos joku oppilaistani olisi viime hetkellä sairastunut tai jostain muusta syystä jäänyt pois näytöksestä. Onneksi kaikki löysivät paikalle ajoissa niin saivat näyttää kyntensä ihan keskenään :)

No Life

Kauhiaa kiirettä on pitäny. Ensin koulussa tenttiputki, sit viikon "loma" ja nyt töitä hyvällä tahdilla.
"Loma" käsitti muutaman päivän kotikonnuilla viime viikolla. Pääosa siitäkin meni auton huoltoon ja sillä ajamiseen totutellessa. On sitten ihan ensimmäinen oma auto. Aika iso juttu pienelle ihmiselle. Varsinkin kun auto tuli tosissaan tarpeeseen, töihin on sen verran matkaa ettei ole järkeä kulkea millään muulla.

Samalla tuli hengailtua porukoitten kanssa, mikä on nykyään aika harvinaista herkkua, onhan välimatkaa 400 kilsaa. Isi näytti taas huolehtivan puolensa: mitä ei kunnon isit tekisi, kun ainoalle lapselle - ja vielä tytölle - on hankittu oma auto. Isällisiä neuvoja ja vinkkejä tuli varastoon asti :) Osa oikeasti tarpeellisia, osa täytyy vaan suoltaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Mutta hyväähän se vaan tarkoittaa", sanoi isoäitini kun katseli isin ja minun touhuja auton ympärillä. Niinpä. Totta sekin.

Ja ensimmäinen on myös oman alan kesätyöpaikka. Maanantaina alkoi urakka ja sitä sitten riittää aina koulun alkuun asti. Kolmessa vuorossa laitetaan kangasta rullalle ja pakettiin. Pääsen siis totuttelemaan säännöllisen epäsäännölliseen vuorokausirytmiin. Näin muutaman päivän kokemuksella ainakaan illalla ei ole nukahtamisongelmia. Nytkin meinaa painua silmät kiinni vaikka kello ei ole edes yhdeksää. Toisaalta, pian ne simmut täytyykin ummistaa jos meinaan olla aamukuudelta silmät auki ja skarppina töissä.

Ja tuli sitten erottua. Poikaystävän kanssa oltiin suurinpiirtein puolitoista vuotta yhdessä. Mitenkään putkeen ei ole viimeaikoina mennyt ja päätettiin sitten viheltää peli poikki kesän ajaksi. Molemmilla on omat elämät enemmän tai vähemmän sekaisin, niin päätettiin pistää ne etusijalle. Syksyllä katsellaan miten kummallakin kulkee, ja palataan yhteen jos siltä tuntuu. Ainakin nyt tuntuu siltä, että palataan. Aika näyttää.