Viime aikoina olen kirjoitellut enempi kuin tarpeeksi kesätyöhakemuksia. Nyt vaan vielä viimiset kehiin ja sit sormet kyynerpäitä myöten ristiin että sais oman alan hommia ens kesäks. Töitä kyllä olisi ilman hakemuksiakin, mutta ei niistä mitään opintopisteitä saa, perkule. Ainakaan vielä en ole keksinyt miten kemiantekniikan harjoittelun saisi kuitattua kaupan alan hommilla...
Tuli nuo Oscaritkin jaettua melkein kaks vuorokautta sitten. Nukuin sinä yönä levottomasti ja päädyin toljottamaan gaalan loppuosaa. Monet palkinnot menivät ihan kohdalleen, mutta eivät tietenkään kaikki. Eihän sitä miulta kysytty kenelle pystejä pitäis jaella. Naiset olivat taas nättejä, kuten aina. Viimisen päälle oli tälläydytty niinkun asiaan kuuluu ja naisnäyttelijät taistelivat palsta-aloista toistensa kanssa kuka kenenkin suunnittelemassa mekossa. Jotenkin kämänen unipaita päällä peiton alla tuli semmonen, no, ei-niin-kovin-nätti -olo. Pitäisiköhän Oscar-gaalan alussa sanoa kaikille katsojille, että ootte ihan mukavia vaikka olettekin yökkärit päällä ja hiukset sekasin siellä kotisohvillanne? Ainakin miule olis tullu heti parempi olo :)
Nytkään en ole mitenkään tyylikäs. Lökärit jalassa ja villatakki päällä yritän selvitä tästä +24 asteen kylmyydestä. Flunssa pukkaa päälle, eikä mikään tunnu lämmittävän tarpeeksi. Tänpäivänen lentopallopeli koulussa sai kropan hetkeksi muistamaan, miltä tuntuu kun on lämmin, jopa hiki. Mutta hetikohta kun pysähdyin, vilu palasi. Eikä lähde sitten millään. Pannullinen haudutettua teetä on juotu, mutta senkin lämmittävä vaikutus kestää vain hetken. Täytyy kait ottaa vaan iisisti ja toivoa ettei tauti muutu keuhkojaraastavaksi yskimiseksi, kuten mummilleni kävi. Ja tietenkään mummi ei voinut olla halaamatta kun kävin häntä hiihtolomalla moikkaamassa :D Semmosia ne mummit on. Rakkaita ja kovia halimaan.
tiistai 27. helmikuuta 2007
lauantai 24. helmikuuta 2007
Tuulahdus idästä
Palasin. Toisella puolella Suomenmaata oli kylmä, mutta niin taisi olla täälläkin. Silti tuolla lähempänä Siperiaa talvi tuntuu aina erilaiselta. Jotenkin mantereelta tuleva kuivempi tuuli tuntuu kylmemmältä kuin mereltä puhaltava vastaava. Tai sitten kaikki johtuu siitä, että nyt lomaviikolla oli aikaa olla enemmän ulkosalla kuin normaalisti.
"Kotona", siis vanhempieni luona (nykyään opiskelupaikkakuntani ja oma pieni kämppäni tuntuu jo enemmän kodilta) oltiin a-viruksen, flunssan tai influenssan kourissa. Parhaimmillaan yskimistä on jatkunut yhtä mittaan joulusta asti. Sain varmasti kaikki mahdolliset flunssataudit itseeni, eihän mummi malta olla halaamatta vaikka yskii keuhkojansa pihalle. :) Parhaat pisteet vei kuitenkin äitini, joka odotti kahdeksatta lastaan, ainakin omassa harhaisessa mielessään. (Pienenä sivuhuomautuksena: äitini on toisinaan psykoottinen ja hänellä on kaikenlaisia harhoja maan ja taivaan välillä. Suosikkeihin kuuluu tämä "lapsien odotus". En siis ollut ensimmäistä kertaa kuulemassa uudesta lapsesta. Minä olen todellisuudessa ainoa lapsi, mutta hänen maailmassaan asiat ovat toisin. Ja saavat minun puolestani ollakin, jos ne tekevät hänestä onnellisemman, kunhan muut eivät kärsi hänen kuvitelmistaan.)
Kävin piipahtamassa myös vanhassa tanssin opinahjossani katsomassa vanhan opettajani tuntia. Olen itse aikanani tanssinut ko. tanssiryhmässä, mutta nyt meitä vanhoja pieruja muutamaa sitkeää poikkeusta lukuunottamatta ei tunneilla enää näy. Suurin osa on hajaantunut ympäri Suomea opiskeluiden takia. Nyt tanssiryhmässä vallitsi selkeä kahtiajako: ne vanhat kurpat ketkä ovat olleet samassa ryhmässä ainakin melkein sen perustamisesta lähtien ja teinit, jotka ovat edenneet alkeisryhmistä aina edistyneisiin asti. Itse aloitin tanssiryhmässä jo silloin kun se perustettiin (muistaakseni 1999), siitähän jo aika melkoisesti aikaa... No, kuitenkin, opetustyyli on säilynyt samanlaisena ja yhtä mukaansatempaavana, tosin uusilla ideoilla höystettynä.
Tavallaan kaipasin salin laidalla istuessani sinne vanhojen tuttuen joukkoon tekemään niitä vanhoja tuttuja sarjoja. Toisaalta ehkä on parempi että olen päässyt jo eteenpäin ja ohjaan itse omia ryhmiä. Vanhan tanssiryhmäni opettaja kyllä kysyi melko vakavissaan asiasta kuullessaan, että oletko oikeasti tosissasi että haluat tehdä tanssiohjaajan hommia. Sanoin, että olen. Siihen hän ei sanonut vastaukseksi mitään. Tällä hetkellä tiedän tehneeni oikean ratkaisun aloittaessani ohjaamisen. Mutta silti joskus kaipaisin itse parrasvaloihin esiintymään. Ja ehdottomasti eniten kaipaan sitä ryhmähenkeä, joka syntyy varsinkin kisoissa ja esiintymisten yhteydessä. Meillä oli silloin joskus hyvä porukka, mutta mikään ei ole ikuista. Ehkä nyt on minun aikani tuottaa samanmoisia elämyksiä ja hyviä fiiliksiä omille oppilailleni. Ainakin kaikkeni yritän.
Ensi syksynä voisin alkaa toteuttamaan kaipuutani tanssitunneille ja sen kautta esiintymään alkamalla käymään naapurikaupungissa tanssitunneilla... Sitten ei tulisi ristiriitaisia tilanteita siitä, että olen toisten opettaja ja toisen oppilas saman seuran sisällä. En oikein tiedä miten sellaiseen tilanteeseen tulisi suhtautua. Olen sellaisia tilainteita monesti nähnyt, mutta en oikein koe sellaista kaksoisroolia omakseni. Pelkään alkavani korjata omia oppilaitani, vaikka olisinkin itse oppilaan ominaisuudessa jonkun toisen ohjaamalla tunnilla.
Tulipas tästä taas monimutkaista. Mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti jonkin ratkaisun, jonka avulla voin olla samaan aikaan toisen ryhmän jäsen sekä toisen ryhmän ohjaaja ja taustatuki. Tai ainakin voin haaveilla sellaisesta itselleni täydellisestä tilanteesta :)
"Kotona", siis vanhempieni luona (nykyään opiskelupaikkakuntani ja oma pieni kämppäni tuntuu jo enemmän kodilta) oltiin a-viruksen, flunssan tai influenssan kourissa. Parhaimmillaan yskimistä on jatkunut yhtä mittaan joulusta asti. Sain varmasti kaikki mahdolliset flunssataudit itseeni, eihän mummi malta olla halaamatta vaikka yskii keuhkojansa pihalle. :) Parhaat pisteet vei kuitenkin äitini, joka odotti kahdeksatta lastaan, ainakin omassa harhaisessa mielessään. (Pienenä sivuhuomautuksena: äitini on toisinaan psykoottinen ja hänellä on kaikenlaisia harhoja maan ja taivaan välillä. Suosikkeihin kuuluu tämä "lapsien odotus". En siis ollut ensimmäistä kertaa kuulemassa uudesta lapsesta. Minä olen todellisuudessa ainoa lapsi, mutta hänen maailmassaan asiat ovat toisin. Ja saavat minun puolestani ollakin, jos ne tekevät hänestä onnellisemman, kunhan muut eivät kärsi hänen kuvitelmistaan.)
Kävin piipahtamassa myös vanhassa tanssin opinahjossani katsomassa vanhan opettajani tuntia. Olen itse aikanani tanssinut ko. tanssiryhmässä, mutta nyt meitä vanhoja pieruja muutamaa sitkeää poikkeusta lukuunottamatta ei tunneilla enää näy. Suurin osa on hajaantunut ympäri Suomea opiskeluiden takia. Nyt tanssiryhmässä vallitsi selkeä kahtiajako: ne vanhat kurpat ketkä ovat olleet samassa ryhmässä ainakin melkein sen perustamisesta lähtien ja teinit, jotka ovat edenneet alkeisryhmistä aina edistyneisiin asti. Itse aloitin tanssiryhmässä jo silloin kun se perustettiin (muistaakseni 1999), siitähän jo aika melkoisesti aikaa... No, kuitenkin, opetustyyli on säilynyt samanlaisena ja yhtä mukaansatempaavana, tosin uusilla ideoilla höystettynä.
Tavallaan kaipasin salin laidalla istuessani sinne vanhojen tuttuen joukkoon tekemään niitä vanhoja tuttuja sarjoja. Toisaalta ehkä on parempi että olen päässyt jo eteenpäin ja ohjaan itse omia ryhmiä. Vanhan tanssiryhmäni opettaja kyllä kysyi melko vakavissaan asiasta kuullessaan, että oletko oikeasti tosissasi että haluat tehdä tanssiohjaajan hommia. Sanoin, että olen. Siihen hän ei sanonut vastaukseksi mitään. Tällä hetkellä tiedän tehneeni oikean ratkaisun aloittaessani ohjaamisen. Mutta silti joskus kaipaisin itse parrasvaloihin esiintymään. Ja ehdottomasti eniten kaipaan sitä ryhmähenkeä, joka syntyy varsinkin kisoissa ja esiintymisten yhteydessä. Meillä oli silloin joskus hyvä porukka, mutta mikään ei ole ikuista. Ehkä nyt on minun aikani tuottaa samanmoisia elämyksiä ja hyviä fiiliksiä omille oppilailleni. Ainakin kaikkeni yritän.
Ensi syksynä voisin alkaa toteuttamaan kaipuutani tanssitunneille ja sen kautta esiintymään alkamalla käymään naapurikaupungissa tanssitunneilla... Sitten ei tulisi ristiriitaisia tilanteita siitä, että olen toisten opettaja ja toisen oppilas saman seuran sisällä. En oikein tiedä miten sellaiseen tilanteeseen tulisi suhtautua. Olen sellaisia tilainteita monesti nähnyt, mutta en oikein koe sellaista kaksoisroolia omakseni. Pelkään alkavani korjata omia oppilaitani, vaikka olisinkin itse oppilaan ominaisuudessa jonkun toisen ohjaamalla tunnilla.
Tulipas tästä taas monimutkaista. Mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti jonkin ratkaisun, jonka avulla voin olla samaan aikaan toisen ryhmän jäsen sekä toisen ryhmän ohjaaja ja taustatuki. Tai ainakin voin haaveilla sellaisesta itselleni täydellisestä tilanteesta :)
keskiviikko 14. helmikuuta 2007
Vatsalihakset pian näkyvissä
Täällä on ollu aika hiljaista jonkin aikaa. Koneen ääreen en ole pahemmin urheilulta ehtinyt. Kaikki kun tuppaa tapahtumaan samaan aikaan, niin elämäni kulkee hassuissa sykleissä.
Viikonloppuni kului tanssinohjaajille tarkoitetussa koulutuksessa. Tiukkaan pakettiin saatiin kahden ohjaajan voimalla survottua paljon asiaa hiphopista, streetistä ja reggaetonista. En ole koskaan street-lajien tunneilla käynyt, vaikka showtanssin SM-kisoihinkin on tullut osallistuttua hiphop-duo -sarjassa. Viikonlopun jälkeen tuntui siltä että ensi syksynä voisin vaikka aloittaa käymään hiphop-tunneilla, jos vain on rahaa ja kulkupeli naapurikaupunkiin, lähempää kun ei kunnon tunteja löydy. Kurssin vetäjät onneksi vakuuttivat että hyviä tunteja on myös perjantai-iltaisin ja lauantaisin ko. tanssikoulussa. Viikonlopun kurssista jäi kipinä kytemään ja vieläkin on sellainen olo, että voisi sitä laajentaa osaamistaan hiphopinkin puolelle vaikken lökärit jalassa tuolla ulkona kuljekkaan eikä vapaa-aikana pahemmin r&b- tai hiphop-musa kuulokkeissa soi.
Kurssilla minua otti päähän se, että osa sinne osallistuneista näytti siltä ettei heitä kiinnosta edes yrittää. Ainakin minut oli työnantaja kustantanut huippuopettajien kurssille (hintaa 5 tunnin kurssille taisi tulla lähemmäs 90 euroa, hintaan sisältyi jonkinmoinen alennus, muuten se olisi ollut vielä kalliimpi) ja mielelläni tuollaisen panostuksen jälkeen hankkiudun itsenäisesti bussi-/junalipun/bensojen hinnalla naapurikaupunkiin. Tanssituntien hinnat tietäen en pidä mitenkään pahana omaa 20 euron panostustani aiheeseen. Enkä edes lähtisi hinnakkaalle kurssille jos sen aihe ei kiinnostaisi. Näköjään kaikki ympäristökuntien tanssiohjaajat eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. Mieluummin kurssille olisi sitten voinut päästää jonkun muun jota kiinnostaa. Itse otan nöyrästi vastaan kaikki oman seuran antamat edut ja käyttäydyn kursseilla niin, että saan niistä mahdollisimman paljon irti. Tuskin kurssin vetäjätkään olivat kovin innostuneita kun muutamat vain heiluttelivat itseään jossain salin nurkassa kun loppuporukka yritti ja teki täysillä sen minkä kropasta lähti. Kaikille sarjat ovat uusia ja outoja, mutta mielestäni ei saa sen takia lakata yrittämästä.
Maanantaina oli julma paluu harmaaseen arkeen. Päivää piristi omat tanssitunnit, jossa opetin intoa piukassa uusia viikonloppuna oppimiani asioita. Ja tietysti lasten kevätnäytöstä varten treenattiin esiintymisbiisejä. Viikossa oli tapahtunut huimaa kehitystä, ilokseni huomasin että aika moni oli tainnut kotonakin treenata askeleita :)
Olin jo valmiiksi väsynyt omien tanssituntieni jälkeen, mutta koulun hiihtokisat odottivat... Olin sinne lupautunut ja tietysti menin. 5 kilsan mäkinen ja rankka hiihtolenkki 2,5 tunnin tanssimisen päälle vie parempikuntoisemmaltakin mehut. Syke oli varmaan miljoona isompien ylämäkien päällä, mutta jotenkin selvisin maaliin asti ja sain muutaman pisteenkin kerättyä urheiluluokkakisaan meidän luokan tilille :) Illalla ei sitten paljon muuta tehtykään kun venyteltiin ja käytiin nukkumaan. Tosin olin niin ylikierroksilla ettei uni tullut kun vasta puolilta öin.
Tiistaina sitten kaikki maailman lihakset jumissa tenttiin, mikä ei tietenkään mennyt mitenkään putkeen. Mutta näin hiihtoloman alla en jaksa enää kiinnostua moisesta. Olen niin loman tarpeessa, ettei lukemisesta tule enää mitään. Huomiseen tenttiin sentään luin äsken vähän ja valmistelin puhe-esityksenkin. Ei tarvitse sitten aamulla mongertaa ulkomaankieltä ihan fiilispohjalta :) Perjantaina onkin sitten luvassa vaan pakkoistumista ensin koulussa ja sitten junassa.
Klisee hiljenee viikoksi, kun pakenen toiselle puolelle suomea vanhempien ja muun suvun iloksi. Ja eihän siellä tietenkään nettiin pääse, kivikautisia vanhuksia kun ovat.
Viikonloppuni kului tanssinohjaajille tarkoitetussa koulutuksessa. Tiukkaan pakettiin saatiin kahden ohjaajan voimalla survottua paljon asiaa hiphopista, streetistä ja reggaetonista. En ole koskaan street-lajien tunneilla käynyt, vaikka showtanssin SM-kisoihinkin on tullut osallistuttua hiphop-duo -sarjassa. Viikonlopun jälkeen tuntui siltä että ensi syksynä voisin vaikka aloittaa käymään hiphop-tunneilla, jos vain on rahaa ja kulkupeli naapurikaupunkiin, lähempää kun ei kunnon tunteja löydy. Kurssin vetäjät onneksi vakuuttivat että hyviä tunteja on myös perjantai-iltaisin ja lauantaisin ko. tanssikoulussa. Viikonlopun kurssista jäi kipinä kytemään ja vieläkin on sellainen olo, että voisi sitä laajentaa osaamistaan hiphopinkin puolelle vaikken lökärit jalassa tuolla ulkona kuljekkaan eikä vapaa-aikana pahemmin r&b- tai hiphop-musa kuulokkeissa soi.
Kurssilla minua otti päähän se, että osa sinne osallistuneista näytti siltä ettei heitä kiinnosta edes yrittää. Ainakin minut oli työnantaja kustantanut huippuopettajien kurssille (hintaa 5 tunnin kurssille taisi tulla lähemmäs 90 euroa, hintaan sisältyi jonkinmoinen alennus, muuten se olisi ollut vielä kalliimpi) ja mielelläni tuollaisen panostuksen jälkeen hankkiudun itsenäisesti bussi-/junalipun/bensojen hinnalla naapurikaupunkiin. Tanssituntien hinnat tietäen en pidä mitenkään pahana omaa 20 euron panostustani aiheeseen. Enkä edes lähtisi hinnakkaalle kurssille jos sen aihe ei kiinnostaisi. Näköjään kaikki ympäristökuntien tanssiohjaajat eivät ajattele samalla tavalla kuin minä. Mieluummin kurssille olisi sitten voinut päästää jonkun muun jota kiinnostaa. Itse otan nöyrästi vastaan kaikki oman seuran antamat edut ja käyttäydyn kursseilla niin, että saan niistä mahdollisimman paljon irti. Tuskin kurssin vetäjätkään olivat kovin innostuneita kun muutamat vain heiluttelivat itseään jossain salin nurkassa kun loppuporukka yritti ja teki täysillä sen minkä kropasta lähti. Kaikille sarjat ovat uusia ja outoja, mutta mielestäni ei saa sen takia lakata yrittämästä.
Maanantaina oli julma paluu harmaaseen arkeen. Päivää piristi omat tanssitunnit, jossa opetin intoa piukassa uusia viikonloppuna oppimiani asioita. Ja tietysti lasten kevätnäytöstä varten treenattiin esiintymisbiisejä. Viikossa oli tapahtunut huimaa kehitystä, ilokseni huomasin että aika moni oli tainnut kotonakin treenata askeleita :)
Olin jo valmiiksi väsynyt omien tanssituntieni jälkeen, mutta koulun hiihtokisat odottivat... Olin sinne lupautunut ja tietysti menin. 5 kilsan mäkinen ja rankka hiihtolenkki 2,5 tunnin tanssimisen päälle vie parempikuntoisemmaltakin mehut. Syke oli varmaan miljoona isompien ylämäkien päällä, mutta jotenkin selvisin maaliin asti ja sain muutaman pisteenkin kerättyä urheiluluokkakisaan meidän luokan tilille :) Illalla ei sitten paljon muuta tehtykään kun venyteltiin ja käytiin nukkumaan. Tosin olin niin ylikierroksilla ettei uni tullut kun vasta puolilta öin.
Tiistaina sitten kaikki maailman lihakset jumissa tenttiin, mikä ei tietenkään mennyt mitenkään putkeen. Mutta näin hiihtoloman alla en jaksa enää kiinnostua moisesta. Olen niin loman tarpeessa, ettei lukemisesta tule enää mitään. Huomiseen tenttiin sentään luin äsken vähän ja valmistelin puhe-esityksenkin. Ei tarvitse sitten aamulla mongertaa ulkomaankieltä ihan fiilispohjalta :) Perjantaina onkin sitten luvassa vaan pakkoistumista ensin koulussa ja sitten junassa.
Klisee hiljenee viikoksi, kun pakenen toiselle puolelle suomea vanhempien ja muun suvun iloksi. Ja eihän siellä tietenkään nettiin pääse, kivikautisia vanhuksia kun ovat.
perjantai 9. helmikuuta 2007
Kuka huomaisi pienen ihmisen?
Aamulla yritin tosissani päästä kouluun, mutta... Olin kiltisti varttia vaille kahdeksan värjöttelemässä pysäkillä kolmen muun aamuvirkun kanssa. Sitten kun koitti se armollinen hetki kun bussi tulee, kaikki luulimme pääsevämme vartiksi nauttimaan vähän lämpimämmästä ilmastosta ennen pakkasen armoille jäämistä. Mutta ei. Kolme meistä heilautti vielä kättäänkin pysähtymisen merkiksi mutta kuski ei edes katsonut meihin päin ja kaasutti ohi. Hieman oltiin siinä monttu auki muutaman hetken ajan. Kun ei kuitenkaan olla missään pääkaupunkiseudulla niin tämmöinen bussikuskien käytös ei ole mitenkään yleistä. Eri asia jos olisin ollut yksin pysäkillä niin olisin vielä voinut uskoa että minua ei olisi bussin sisältä huomattu. Mutta jäipä sitten neljän ihmisen koulupäivä alkamatta kahdeksan aikoihin... Eikä pieneen päähäni uppoa selitys "unohdin, että siinä oli pysäkki".
Suunnittelin parin tuntia myöhemmin (kun menin toista kertaa pysäkille, ja pääsinkin bussiin sisälle asti) avautua ko. bussin kuljettajalle, mutta kuskin penkillä olikin eri herra, joten en viitsinyt pilata hänen päiväänsä. Ko. bussifirman palautepalvelu saa kyllä kuulla muutaman hetken päästä kunniansa, saavat olla onnellisia etten ollut tenttiin menossa. Jos nimittäin olisi ollut jostain kriittisemmästä kuin liikuntatunnista kyse, niin savu nousisi korvistani varmaan vieläkin...
Viikonlopuksi ja ensi viikon aluksi onkin sitten sen luokan minuuttiaikataulu suunnitteilla että en todellakaan halua samanlaisen bussitoiminnan jatkuvan. Luvassa on maakuntamatkailua työn (eli tanssin) puolesta ja ennen lomaa tietysti muutama tentti. Jossain välissä pitäisi vielä saada joku harjoitustyökin tehtyä ja harrastaa sosiaalista elämää. Kyllä opiskelijoiden ajankäytöstä pidetään hyvää huolta ihan muiden kuin opiskelijoiden itsensä puolesta.
Pari päivää sitten ehdin kaikelta muulta hössötykseltä sosiaalisen ja vieläpä yöelämänkin pariin. Oli kyllä kivaa vaihteeksi olla opiskelukavereiden kanssa liikenteessä, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Paukkupakkasesta huolimatta tunnelma oli melkein hikinen ja kuten kuuluu, hiukan myös humalainen :) Tipaton tammikuu auttoi kyllä siihen malliin ettei montaa tarvinnut ottaa, kun jo posket punertui ja askel keventyi. Tämän jälkeen onkin sitten hyvä jatkaa "hallittua helmikuuta", pääsi ikäänkuin alkoholin makuun, muttei liikaa. Taisin olla meidän porukasta hallituimmassa kunnossa, kun olin ainoa joka selvisi seuraavana päivänä vielä kouluunkin :)
Suunnittelin parin tuntia myöhemmin (kun menin toista kertaa pysäkille, ja pääsinkin bussiin sisälle asti) avautua ko. bussin kuljettajalle, mutta kuskin penkillä olikin eri herra, joten en viitsinyt pilata hänen päiväänsä. Ko. bussifirman palautepalvelu saa kyllä kuulla muutaman hetken päästä kunniansa, saavat olla onnellisia etten ollut tenttiin menossa. Jos nimittäin olisi ollut jostain kriittisemmästä kuin liikuntatunnista kyse, niin savu nousisi korvistani varmaan vieläkin...
Viikonlopuksi ja ensi viikon aluksi onkin sitten sen luokan minuuttiaikataulu suunnitteilla että en todellakaan halua samanlaisen bussitoiminnan jatkuvan. Luvassa on maakuntamatkailua työn (eli tanssin) puolesta ja ennen lomaa tietysti muutama tentti. Jossain välissä pitäisi vielä saada joku harjoitustyökin tehtyä ja harrastaa sosiaalista elämää. Kyllä opiskelijoiden ajankäytöstä pidetään hyvää huolta ihan muiden kuin opiskelijoiden itsensä puolesta.
Pari päivää sitten ehdin kaikelta muulta hössötykseltä sosiaalisen ja vieläpä yöelämänkin pariin. Oli kyllä kivaa vaihteeksi olla opiskelukavereiden kanssa liikenteessä, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Paukkupakkasesta huolimatta tunnelma oli melkein hikinen ja kuten kuuluu, hiukan myös humalainen :) Tipaton tammikuu auttoi kyllä siihen malliin ettei montaa tarvinnut ottaa, kun jo posket punertui ja askel keventyi. Tämän jälkeen onkin sitten hyvä jatkaa "hallittua helmikuuta", pääsi ikäänkuin alkoholin makuun, muttei liikaa. Taisin olla meidän porukasta hallituimmassa kunnossa, kun olin ainoa joka selvisi seuraavana päivänä vielä kouluunkin :)
sunnuntai 4. helmikuuta 2007
Vilkkuvat valot
Naapurissa taitaa olla paha olla. Lanssi pihassa ja oksennusta hississä. Ei ole helppo päivä sunnuntaikaan.
torstai 1. helmikuuta 2007
Ponnisteluja
Eilen ponnistelin aivonystyröitäni äärimmilleen kouluhommien kanssa, tänään ponnistelut siirtyivät fyysiselle puolelle koulun kaukalopalloturnauksessa. Kouluhommat on nyt melkein reilassa tän viikon osalta, yks pikkuprokkis vielä kesken, mutta sitä on vielä viikko aikaa vääntää. Ajatuksissa vaan oli hoitaa se nyt alta pois niin vois ens viikolla keskittyä muuhunkin.
Meidän tasapainoinen 2 naisen, 2 miehen ja ilmiömäisen maalivahdin joukkue oltiin "hiukan" altavastaajan asemassa tän päivän pelissä. Se olikin sit tän turnauksen ensimmäinen ja viiminen peli meidän osalta :D Teknisellä alalla kun opiskelee niin noi vastustajaluokkien joukkueet tuppaa olemaan lähes 100 %:sti pelkkiä miehiä. Itse en ole mikään pieni, mutta semmoinen perus tanssijakroppainen eli aika sirorakenteinen, niin isoja täysiin lätkävarusteisiin pukeutuneitä äijiä vastaan ei ainakaan voimalla pelata :D
Mut hauskaa oli silti. Tiedettiin jo etukäteen, että turpaan tulee. Kyse oli vaan siitä et miten paljon. Mut paljolti mein maalivahdin kykyjen ansiosta ei hävitty mitenkään kauheilla lukemilla. Tulostaululla oli jotain ihan muuta kun 25-0. Se jos mikä miellytti amatöörien mieltä :)
Huumorilla me siellä pelaillaan kaikissa mahollisissa ja mahottomissa lajeissa. Parin viikon päästä olis hiihtokisat :D En ole ladulla ollut lukion pakkohiihtojen jälkeen, joten jää nähtäväks mitä siitä sitten tulee. Ajateltiin kuitenkin mennä tyttöporukalla keräämään kaikki naisten sarjassa tarjolla olevat pisteet. Tulevien insinöörien kisailuissa harvemmin on muita naisosaanottajia kun meidän luokkalaiset. Varmaan senkin takia ollaan aika korkealla luokkien kokonaistilastoissa, kun naistensarjan pisteet päätyy melkein poikkeuksetta mein luokan tilille. Ja mikäs sen kivempaa kun rennossa porukassa liikuskella. Mitään ei osata mut hauskaa on silti :)
Meidän tasapainoinen 2 naisen, 2 miehen ja ilmiömäisen maalivahdin joukkue oltiin "hiukan" altavastaajan asemassa tän päivän pelissä. Se olikin sit tän turnauksen ensimmäinen ja viiminen peli meidän osalta :D Teknisellä alalla kun opiskelee niin noi vastustajaluokkien joukkueet tuppaa olemaan lähes 100 %:sti pelkkiä miehiä. Itse en ole mikään pieni, mutta semmoinen perus tanssijakroppainen eli aika sirorakenteinen, niin isoja täysiin lätkävarusteisiin pukeutuneitä äijiä vastaan ei ainakaan voimalla pelata :D
Mut hauskaa oli silti. Tiedettiin jo etukäteen, että turpaan tulee. Kyse oli vaan siitä et miten paljon. Mut paljolti mein maalivahdin kykyjen ansiosta ei hävitty mitenkään kauheilla lukemilla. Tulostaululla oli jotain ihan muuta kun 25-0. Se jos mikä miellytti amatöörien mieltä :)
Huumorilla me siellä pelaillaan kaikissa mahollisissa ja mahottomissa lajeissa. Parin viikon päästä olis hiihtokisat :D En ole ladulla ollut lukion pakkohiihtojen jälkeen, joten jää nähtäväks mitä siitä sitten tulee. Ajateltiin kuitenkin mennä tyttöporukalla keräämään kaikki naisten sarjassa tarjolla olevat pisteet. Tulevien insinöörien kisailuissa harvemmin on muita naisosaanottajia kun meidän luokkalaiset. Varmaan senkin takia ollaan aika korkealla luokkien kokonaistilastoissa, kun naistensarjan pisteet päätyy melkein poikkeuksetta mein luokan tilille. Ja mikäs sen kivempaa kun rennossa porukassa liikuskella. Mitään ei osata mut hauskaa on silti :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
