Hola!

Keväinen Espanja vaihtui harmaaseen (mutta onneks myös aika aurinkoiseen) arkeen. Viikko kului vikkelään, olisin tahtonut jäädä sinne kuljeksimaan kiireettömästi pitkin pienten kylien ja kaupunkien kapeita kujia. Katselemaan kun vanhat papat polttelevat sikaria ja lukevat lehteä tai juttelevat keskenään tyhjänpäiväisyyksiä.

Sen sijaan kärsin opiskelumotivaation puutteesta ja tuijottelen koulun likaisen ikkunan läpi ulos auringonpaisteeseen. Vappuun asti pitäisi jaksaa homehtua sisällä tenttikirjojen ääressä. Taisin jämähtää viikossa ihanan kiireettömään ja stressittömään elämäntyyliin niin hyvin, että nyt tuntuu koko ajan siltä, että olisin askeleen muita jäljessä.

Tee-se-itse -matka J:n kanssa Espanjan kaakkoiskulmalle pieneen Calpen kylään sujui jopa paremmin kuin olin odottanut. Öisen pimeältä Alicanten lentokentältä löysimme helposti autovuokraamon toimiston ja parkkipaikalta myös suomesta käsin varatun pienen mutta pippurisen Ford Ka:n :D Ajotuntuma ei ihan vastannut J:n Helsinki-Vantaan kentälle jättämää Audiaan, mutta vuokrakärry ajoi asiansa. Pääsimme vaivattomasti kentältä 70 km:n päähän Calpeen ja kuljeksimaan muuutenkin ympäriinsä. Auton vuokraamiseen oli vain yksi, mutta sitäkin pätevämpi syy. Laskimme että tulee halvemmaksi vuokrata pieni auto koko viikoksi kuin maksaa taksi kentältä Calpeen ja takaisin.

Calpeen asti löysimme hienosti, mutta Apartamentoksen (meillä oli pieni keittiöllinen kaksio) luo löytäminen olikin vähän mutkikkaampi juttu. Googlesta printattu kartta antoi hajun suunnasta, mutta espanjankieliset katukyltit ja muut opasteet eivät olleet niitä maailman selkeimpiä kahdelle espanjantaidottomalle matkaajalle. Löysimme itsemme oikealta kadulta parin u-käännöksen jälkeen ja lopulta se oikea tornitalokin löytyi. Avaimet piti hakea naapurihotellista sedältä, joka ei puhunut sanaakaan englantia, mutta onneksi apartamentoksen respassa töissä ollut käheä-ääninen setä opasti meidät oikeaan taloon ja kerrokseen. Tuo englannintaidoton avainsetä taisi olla enempi paniikissa kuin me. Meitä varten oli jätetty respaan kirjekuori, jossa oli avaimet. Jos kuoren päällä ei olisi lukenut J:n nimeä, en tiedä kuinka monta tuntia olisi mennyt siihen että olisimme ymmärtäneet toisiamme ja olisimme saaneet oikean avaimen. Nyt selvisimme elekielellä ja osoittelemalla kirjekuorta.

Viikon aikana tuli sitten koluttua Calpen lisäksi myös läheiset Altean, Denian ja Benidormin kaupungit. Alicanteen emme enää viimeisenä päivänä lähteneet seikkailemaan, vaan tyydyimme sen reunamilla olevan komean rantakaupunginosan tarjontaan. Denia ei oikein sytyttänyt (johtunee varmaan siitä karmeasta ruuasta mitä meille yritettiin paikallisessa raflassa syöttää), mutta kaikkia muita paikkoja voin lämpimästi suositella. Muita suomalaisia emme nähneet yhtä pariskuntaa lukuunottamatta muualla kuin lentokentällä, siltäkin kantilta reissu oli onnistunut. Brittejä, saksalaisia ja muutama ranskalainenkin sattui silmiini espanjalaisten lisäksi.

Calpessa saimme pällistellä ja kummastella paikallista pakanajuhlaa, fallesia, jonka pointti on polttaa suuria paperimassasta tehtyjä hahmoja. Tarkoitus oli kait polttaa menneen vuoden pahat henget ja kohdata uusi kevät puhtain mielin tai jotain. Hahmot olivat komiat, ja niin oli roihun kokokin ja polttamisen yhteydessä ollut ilotulituskin. Hahmot poltettiin Calpen keskustassa, pienellä aukiolla. Suomessa moista ei olisi koskaan tapahtunut paloturvallisuusriskien takia. Liekit hipoivat kerrostalojen seiniä tuulen pyöriessä aukiolla, mutta paikalliset palomiehet (Bombers :) ruiskuttivat kylmänrauhallisesti vettä pitkin seiniä ja kaikki sujui moitteettomasti. Joka kylässä ja kaupungissa oli omat hahmonsa ja pippalonsa, ja niitä sitten hehkutettiin telkkarissa koko viikon.

Benidormissa kävimme perinteisien keskustakierroksen lisäksi sekä eläintarhassa että Terra Natura-luonnonpuistossa. Jos aikaa ei ole kaikkien maailman elukoiden tuijotteluun, suosittelen ehdottomasti käymään mieluummin Terra Naturassa. Paikka on tehty Jurassic Park -hengessä ja siellä tallustelee kaikkea elollista norsuista tiikereihin ja jopa pari supisuomalaista lehmää ja possuakin morjestimme. Lehmän näkeminen samassa aitauksessa hevosten kanssa näytti kyllä aika epätodelliselta ja omistuiselta, mutta kaipa se jonkun mielestä on eksoottinen eläin, mene ja tiedä.

Alteassa, joka on aika pieni mutta mukava kylä, kannattaa pysähtyä ainakin syömässä. Rannassa olevassa kiinalaisessa oli nimittäin aivan loistavaa sekä myös halpaa ruokaa. Hieman ylempänä oleva keskustakin on näkemisen arvoinen. Kesällä kaikkien rantakaupunkien kautta kulkee paatti, eli silläkin voi liikkua auton, bussin tai junan sijasta. Näin maaliskuun lopussa laivat kulkevat vain tilauksesta. Myös Ibizalle pääsee rantakaupungeista kätevästi laivalla, jopa tähän aikaan vuodesta. Itse emme kyllä Ibizalle asti lähteneet.

Kiva ja mukava oli reissu, ja myös sopivan mittainen. Jos olisimme olleet kaksi viikkoa, olisi varmaan kannattanut vaihtaa viikon jälkeen paikkaa, esimerkiksi lähemmäs Valenciaa tai sitten ihan toiselle puolelle Espanjaa. Viikossa ehtii hyvin tutkimaan Costa Blancan alueen rantakaupungit ja kylät jos tahtoo tehdä muutakin kuin maata rannalla. Ainakin näin maaliskuun keleissä viikko oli ihan passeli aika.

Nyt ei auta muu kuin alkaa haaveilemaan seuraavasta reissusta. Niinhän sitä sanotaan, että mitä useammin reissuun lähtee, sitä suuremmaksi matkakuume aina nousee ja sitä nopeammin kaipaa taas uudelle matkalle.

Lähteä tahdon.

Matkakuume on. Kova. Lauantai-iltana nousee Helsinki-Vantaalta kone kohti Espanjan Alicantea. Siellä tönötetään J:n kanssa viikko ja todennäköisesti ei tahdota tulla takaisin. Tällä viikolla siellä on ollu +20 astetta lämpöä joka päivä, toivottavasti ens viikolla sama meno jatkuu. Tosin loma on aina loma vaikka satais kaatamalla vettä.

Koulun kanssakin matka sattui hyvään väliin. Tenttiputki loppui tänään, sen loppuhuipennukseks pakersin aamupäivällä yhden ja iltapäivällä toisenkin konseptin täyteen laskuja ja tarinoita. Nyt sit voin ansaitusti rentoutua ja unohtaa opiskelun hetkeks. Seuraava tenttiputki odottaa vasta pääsiäisen jälkeen, mutta luennot pyörii koko ajan. Onneks ens viikon lukujärjestys näyttää vähän kevyemmältä ni ei ole kauheita määriä tehtäviä odottamassa kun palaan.

Passi on löydetty, samoin matkaliput ja varauslaput. Suurin osa kamoistakin on jo päätynyt enempi tai vähempi rutussa herttaseen punaseen matkalaukkuun. Oon jo niin lähtökuopissa, et voisin samantien lähteä lentokentälle oottelemaan :D Mut jos vaikka huomisen jaksaisin koulussa ja illalla vielä töissä. Lauantaina voin sit J:n riemuks olla levoton jo heti aamusta :)

Naistenpäivä. Not my day.

Eilisen J:n synttäreitä tasapainottaen tänään sitten oli naistenpäivän vuoro. Aamu alkoi naistenpäivähalilla ja -suukolla, mutta siihen se riemu sitten jäikin. Koulu jotenkin tökkii taas ja lentopalloturnauksessakaan ei saatu armoa vaikka meillä olikin tyttövoittonen joukkue. Prkl. Sekajoukkueilla pelattava turnaus siis kyseessä.

Illalla vielä edessä ens viikon tanssituntien suunnittelut ja pientä kouluhommaakin taitaa olla. Ja jos sais kerrankin ajoissa pakattua kamat viikonloppureissua varten. En ole 100 kilsaa kauemmas menossa, vielä, mutta kuitenkin.

Reilun viikon päästä päästään J:n kanssa Espanjan lämpöön :) Sitä odottelen jo kuumeisesti, ei tuo vesi- ja räntäsade oikein jaksa muuta kun masentaa muutenkin tasaisenharmaata arkea ja koulupuurtamista. Tutor-opettajakin sanoi, että ehkä pieni loma tekis hyvää nyt itse kullekin. Vähän oli kavereillakin kateutta ilmassa, mutta omapahan on valintansa etteivät pistä viimeisiä säästöjään reissailuun, niinkun minä. Tosin toukokuussa saattaa odottaa kaurapuurokuuri jos ei kovin muhkeita kesätöitä ole luvassa. Ei kyllä kovin hyvältä näytä töiden, tai paremminkin oman alan hommien ja sitä kautta paremman palkan suhteen... Mutta se on sitten sen ajan ongelma. Ehkäpä voin vielä vähän tuhlata tulevan espanjanreissun kunniaks ja hakea illalla niinkin kansainvälistä ruokaa kun kebaamia tuosta naapurista :)

Kaupungista Kustaviin ja takaisin

Viikonloppu oli ja meni. Huomenna taas harmaan arjen pariin. Sitkeä flunssa ei ota loppuakseen, täytyy taas aloittaa lastaamaan nappeja naamariin. Ei kiva.

Wochenende meni kyllä mukavaan tahtiin, vaikka en tainnut olla 100%:sti läsnä missään vaiheessa, senverran flunssa veti pään pehmoiseksi. Ohjelmissa oli koiraherran hoitoa ja lenkitystä ja pikavisiitti Turun saaristoon. Olin koiraherran kanssa käymässä ensimmäistä kertaa omilla kämpilläni ja maalaiselämän autuuteen tottunut koiruus oli ihmeissään jatkuvista autojen äänistä ja kerrassaan hämmentynyt hissillä kulkemisesta. Innostus oli kuitenkin senverran vallitsevaa, että kaikki sujui mainiosti. Hississä jännitys yltyi tärinäksi ja koiruus olisi tahtonut paeta ulos hiljakseen sulkeutuvan oven raosta jo ennenkuin hissi edes pääsi liikkeelle. Kiltisti hän kuitenkin jaksoi odottaa kunnes ovet aukesivat uudelleen. Tosin parka ei tainnut ymmärtää miksi siinä pienessä kopissa piti seisoskella sekä mennessä että tullessa. Kämpillä hän haisteli paikat, pyöri ja kieri hetken matolla ja siirtyi sitten muokkaamaan sängyn päiväpeitosta sopivaa nukkumapesää itselleen. Käytös on verrattavissa ihan mihin tahansa paikkaan missä koiruus yleensäkin majailee. Kadulle päin avautuva ranskalainen parveke oli myös oiva tapa päästä vähän lähemmäksi kaupungin vilinää. Avoimen oven luona piti vahtia jokaista ohimenevää autoa sekä haistella keskustan tuulia.

Sunnuntai vilahti autossa ja Turun saaristossa. Käytiin Kustavissa kääntymässä ja ajeltiin enempi tai vähempi suoria reittejä sinne ja takaisin. Ylimääräistä matkaa kertyi kuskin mukaan noin 100 km, mutta eipä tuo niin vaarallista ole. Eihän meillä kellään ollut mikään kiire minnekkään.

Nyt täytyisi vielä laittaa rastia ruutuun koulupapereihin. Huomenna pitää palauttaa lappu, jonka perusteella opintoni etenevät viimeisen kahden vuoden ajan niiltä osin mitä itse saan päättää. Siispä paperin kimppuun..

Sammakkonainen

Kävin eilen pitkästä aikaa uimassa. Hallissa tuli polskuteltua sammakkoa kilsan verran ja kokeilin vesijuoksuakin ensimmäistä kertaa. Kilometri taittui yllättävn rivakasti ottaen huomioon että viimeisestä uimahallireissusta on kulunut jo useampi vuosi. Vesijuoksu oli metkaa, vaikka uimahallin tarjoamaa juoksuvyötä ei saanut säädettyä omalle vyötärölleni tarpeeksi tiukalle. Oloni oli lähinnä koominen kelluessani pystyasennossa ja sätkiessäni kaikilla neljällä raajallani eri suuntiin. Mutta kokeilemisen arvoinen laji oli tuokin, ja tehokaskin vielä. Ihan oiva vaihtoehto tavalliselle lihaskuntotreenille jos tykkää lilliä vedessä tai jos jostakin syystä paikat eivät kestä normijumpan liikkeitä esim. polvet maassa. Kiitokset siis h:lle hyvästä ideasta ja uintiseurasta :)

Uimisen unohtumista en oikein osaa selittää. Penskana, ennenkuin aloin harrastaa tanssia enemmän tai vähemmän vakavasti, kävin hyvinkin paljon uimassa silloisessa kotikaupungissani. Normiuimakoulussa olin viiden vanhana ja kuusivuotiaana kävin jatkokoulun ja vielä jonkin tekniikkakurssinkin. Kaikkiin muihin, paitsi perhosuintiin olen saanut siis ihan pätevää opetusta. Seitsemän vanhana osasin rintauinnin niinkuin parempikin junioritähti. Nyt harmitti uimalasien puuttuminen, jouduin jättämään pro-rintauinnin sukeltelut vähemmälle ja tyytymään perussammakkoon. Silmät ärtyivät kloorivedestä siinä määrin, että päätin suosiolla jättä sukeltelut siiheksi, kun saan hommattua uimalasit. Ne eivät ole kovin mediaseksikkäät kapistukset, mutta toimivat.

Uimahallissa (joka ei todellakaan ole mitenkään estettisesti kaunis) oli jännä tunnelma, koska keskiviikkoisin on naisten ilta. Yhtä uimavalvojaa lukuunottamatta koko hallin täydeltä oli siis vain naisia. Suuri osa tietysti mamma- ja mummoikäisiä, mutta kyllä siellä muutama nuorempikin vastaan tuli. Mielestäni tuo naisten ilta ei ole ollenkaan huono idea. Vesijumppaa ja -juoksua vedettiin nonstoppina ja osa radoista oli varattu "tavallisille" uimareille. Ainut mikä ihmetytti oli se että vain toinen saunoista oli päällä. Naisia olisi hyvin riittänyt molempiin, eikä olisi tarvinnut saunoa melkein sylikkäin jonkun tuntemattoman kanssa. Minulle riittää kun viereisessä suihkussa, alle metrin päässä, itseään saippuoi joku tuikituntematon täti. Sen lähemmäs ei ole tarvetta päästä.