Jahas. Auto on, duuni on.

Jahas. Pieni sana, mutta helvetin ärsyttävä kun sitä toistaa tarpeeksi. Eräs luokkakaverini toistaa sitä aina kun jotakin tapahtuu. Hänen nimensä mainitaan, häntä pyydetään vastaamaan kysymykseen, tunti alkaa tai loppuu, you name it. Johtuen henkilön ulkomaalaisesta taustasta, kyse ei ole perinteisestä suomalaisesta jaahas-jaahastelusta vaan hän nimenomaan sanoo jahas. Ja se riepoo. Noin tiedoksi, englannin tuplatunnilla liki 30 kertaa.

Jotain positiivista. Sain töitä kesäksi. Ja jopa juurikin sieltä mistä halusin :) Stressikertoimet tippuivat puoleen kun tiedän mitä teen elämälläni vapun jälkeen. Meidän alalla koulu loppuu vappuna, mikä on tietysti kivaa, mutta johtaa siihen, että töitä täytyy saada noin neljäksi kuukaudeksi että voisi kuvitella maksavansa vuokran ja syömäänkin myös kesällä. Mutta nyt on se huoli takanapäin.

Työt ovat piskuisessa naapurikaupungissa, matkaa reilut 20km yhteen suuntan. Onneksi sain myös auton jolla kulkea. Kiitokset isille. Tiedoksi epäilijöille: en todellakaan kuulu siihen "pappa betalar"-porukkaan, mutta nyt isiltä tuli rahallista tukea juurikin oikeaan paikkaan. Olen jo kotona asuessani kustantanut oman elämäni ruokaa lukuunottamatta. Tietysti pyydän rahaa, jos jostain syystä omassa pussissa ei ole ja sitä johonkin tarvitsen. Mihinkään turhaan isi ei kyllä ole avustuksia antanut. Siksi olinkin niin onnesta soikeana kun kuulin, että autonhankintaan rahahanat aukesivat. Mielikuva muutaman satasen autosta, jolla olisin selvinnyt tämän kesän vaihtui laadukkaamman ja reilusti pitkäikäisemmän auton omistukseen. Seuraava kriisi odottaa sitten postilaatikossa toukokuussa kun auton vero- ja vakuutusmaksut kolahtavat :) Niitä ei isi kustanna. Ennen ensimmäistä tilipäivää ostan luultavasti vain menovettä autoon ja makaroneja tahi nuudeleita. Mutta mitäpä sitä ei tekisi kesäduunin ja harjoitteluopintopisteiden takia :)

Pässiäinen

Pässiäinen. Rauhaa ja hiljaisuutta. Ainakin hetken. Lattialla on melkein 23 metriä kangasta, odottaen että leikkaisin ne valmiiksi tulevia hameenompelijoita varten. Tanssilapset tekevät itse (thank god) hameensa, miun tehtäväks jäi kankaiden osto, raahaaminen ja leikkaaminen. Mallikappaleen sain onneks kans tehtyä, niin on lapsilla mihin verrata.

Pääsiäisen jälkeen alkaa kauhia tenttiputki. Kaikki inhottavimmat aineet jäljellä :( Ja treeniputki kans. Se ei ole ollenkaan epämiellyttävää. Kuka ei tahtoisi viettää aurinkoisia kevätpäiviä pölyisessä treenisalissa hikoillen ja kuunnellen meikäläisen paasaamista ja samaa näytösbiisiä uudestaan ja uudestaan ja...

En tiedä olenko jetenkin viisastunut viime vuodesta. Samaan aikaan viime keväänä olin kupla otsassa hermoromahduksen partaalla koulustressistä ja muista kiireistä. Nyt olen vaan armottoman väsynyt, enkä vaan jaksa stressata. Tentit menee miten menee (ja yleensä ne on mennyt vielä aika hyvin) ja jossain hamassa tulevaisuudessa odottaa sellainen aamu, että herätessä tietää ettei tarvitse tänään tehdä mitään jos ei tahdo. Sitä odotan.

Tanssin riemuva :)

On se niin ihanaa (jotkut voisivat luulla että jopa ehanaa) kattoa kun omat oppilaat nauttii tanssimisesta. Takana siis taas yhdet orjapiiskuritreenit. Lapset (tai paremminkin teinit, mut aina ne on miun tanssilapsia) oikein kyseli tunnin alussa, et tehdäänhän tänäänkin samanlaisella tappotahdilla kun viimeviikollakin. Kyllä semmonen meininki pistää ohjaajan hymyilemään :)

Tappotreenit siis takana, mutta hyvä mieli. Jalat huutaa halleluujaa, mut silti hymyilyttää. Päivällä koulussa oli vielä perus maanantaivitutus ja -väsymys, mutta sitten koulun jälkeen se soi. Siis puhelin. Minulle soitettiin että kesätyöhaastatteu kutsuu. Oli sitä odotettukin. Tuntui jo epätoivoiselta kun kaikkien muiden kun minun puhelin soi.

Mutta nyt se soi taas. Puhelin. Täytyy kadota illan hämyyn, kyyti tulee eikä odota.