Semmoinen asia kun tunteet on viimeaikoina mietityttänyt. En tiedä johtuneeko stressistä ja ainaisesta kiireestä, mutta viime aikoina ei ole tuntunut oikein miltään. Viikonloppuna katsellessani poikaystäväni koiraherraa, mietin, että jos voin saada tuon pienen otuksen noin onnelliseksi pienillä asioilla, miksen osaa olla hyvä itselleni. Tai tehdä sellaisia asioita että tulisin onnellisemmaksi, tuntisin väsymyksen lisäksi muutakin, hymynkare suupielissä ei olisi pahitteeksi. Koiralle riittää tunnin lenkki kipakassa pakkasessa, hyvää muonaa ja muutama leikkihetki tenttiin lukemisen ohella. Minä taidan tarvita enemmän.
Hyvänä alkuna toimii halaukset ja mukavat höpinät sohvan pohjalla torkkupeittoon kääriytyneenä, vieressä oma rakas. Kruununa tietysti meidän välissä autuaana ketarat ojossa makoileva koiraherra :) Kaikki on siis periaatteessa hyvin. Mutta.
Ehkä kyse on vaan asenteesta tai asennoitumisesta. Kiirettä ja tekemistä piisaa, mutta suurin osa niistä on ihan itse hankittuja hommia ja pääasiassa ihan mukavia juttuja. Hetkittäin, esimerkiksi tanssitunnilla, hymy nousee kasvoille ja tietää tehneensä jotakin oikein kun näkee takanurkassa hyppysarjan kanssa tahkovan oppilaan oivaltaneen jotakin. Tai kun näkee koiran silmistä rajattoman riemun sen tietäessä että pian päästään lumihankeen juoksentelemaan ja möyrimään. Sellaisia hetkiä vaan kaipaisi lisää pimeyden keskelle.
Taidan aloittaa pienistä asioista. Mukillinen kaakaota ja vähän kermavaahtoa ensihätään :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti