Maanantai ja väsymys kuuluvat erottamattomasti yhteen. Ainakin miun elämässä. Sitä ei vaan jostain syystä osaa tai tahdo mennä sunnuntai-iltana ajoissa nukkumaan vaikka miten yrittää tai sitä suunnittelee. Eilenkin meni melkein kahteen ennekuin ehdin peiton alle. Sitten uni tulikin äkkiä ja sitä olisi riittänyt reilusti aamukahdeksan jälkeenkin, mutta sain itseni raahattua bussipysäkille ja kouluun.
Koulussa sitten mietin, että tämänkö takia tulin. Maanantaiaamun luennoitsija on HIUKAN HIDAS liikkeissään ja opetuksen etenemisessä. Siellä sitten puoliunessa tahkottiin jotakin Fourierin lakia ja kumppaneita. Lämpö siirtyi materiaalista toiseen liian hitaasti jopa minun uniseen olemukseeni nähden.
Iltapäivällä tahti oli täysin toinen. Luennoitsija vaihtui ja niin vaihtui opetustyylikin. Hyvä kun ehdin muisitiinpanoja kirjoittaa kun taululle pukkasi mitä kummallisempia ja ennennäkemättömiä laskuja ja kaavoja. Väsymys alkoi kiivetä aivosoluihin jo yhden jälkeen. Kotiin tullessa olinkin ihan poikki. Puolen tunnin ruokatauko, pieni pala sivistystä lehden muodossa ja taas liikenteeseen...
Nyt kolme tuntia hyppineenä ja puhuneena olen pirteämpi kuin koko päivänä yhteensä. Kummasti kaksi ryhmällistä tanssioppilaita saa mielialan muuttumaan väsyneen nuutuneesta energiseksi :) Töihin mennessä olen aina maanantaimasentunut, mutta kotiin tullessa olotila on huomattavasti parempi. Tälläisen fiiliksen kun saisi opiskelusta... Tai jos joskus valmistuttua oikeasta päiväduunista. Taitaisi olla lottovoitto moinen. Mutta paljon saa iloa jo muutaman tunnin pätkäduunista, jota tekee sen hyvän fiiliksen, ei todellaakaan sen muodollisen palkan takia. Samalla saan tehdä juuri sitä mitä tahdon eli tanssia. Ja saan vielä muitakin ihmisiä hymyilemään venkoilullani peilin edessä :)
Se vasta on elämää. Lisää tanssiduunia taas ensi viikolla. Innolla odotan että pääsen kunnolla tanssilasten kevätnäytöstanssin kimppuun :)
maanantai 29. tammikuuta 2007
sunnuntai 28. tammikuuta 2007
Taistoluistelua ja hokkareilla taiteilua
Viikonloppuna oli taitoluistelun em-kisat. Olen suuri taitoluistelun ystävä ollut aina ja olen vieläkin. Tällä kertaa ohjelmat tulivat jopa inhimilliseen aikaan, ei mitenkään keskellä yötä niinkun usein on tapana, eihän laji nyt kerää nyt mitään mielettömiä katsojamääriä.
Olin onnellinen suomalaisten menestyksestä, erityisesti Kiira Korven ja Susanna Pöykiön. Tsemppiä heille myös Sapporon mm-kisoihin. Jostain syystä en ole koskaan tykännyt Alisa Drein luistelutyylistä, mutta hyvä hänelle, kun kerrankin ohjelmat menivät putkeen. Ja kiitokset myös poikaystäväni kärsivällisyydelle. Hän ei ymmärrä lajista mitään eikä häntä kiinnosta, mutta hän antoi minun katsoa ja nauttia kaikista lähetyksistä ja puuhaili sillä aikaa omia juttujaan.
Kävin itsekin tänään jään päällä, tosin hokkareilla. En ole mikään jääprinsessa, keskityn mieluummin pallon tahi kiekon hakkaamiseen maalitolppien väliin. Pakko oli käydä hiukan testailemassa, ensi viikolla on luvassa koulun kaukalopalloturnauksen ensimmäiset pelit. En viime talvena ehtinyt luistella ollenkaan, niin täytyi käydä tarkistamassa että taito on vielä tallella. Onneksi lapsuudenaikaiset pelit ja lukemattomat luistelukerrat olivat vielä lihasmuistissa, ei siis pelkoa pelejä ajatellen, luistimet pysyivät vankasti jäässä :)
Harmitti vain hiukan kun täällä päin Suomea näyttää ulkojäät olevan aika nihkeässä kunnossa. Pakkasta yli kymmenen astetta ja koko viikon on ollut muutenkin hyvät luistelu- ja kentänjäädytyskelit. Silti jään pinta oli kovin muhkurainen ja tahmea. Olen kai ollut onnellisessa asemassa asuessani toisella puolen Suomea kun siellä olivat ulkokentätkin aina moitteettomassa kunnossa. Täällä ei niin usein kai sitä luonnonjäätä olekaan, että ihmiset uskaltaisivat valittaa sen kunnosta. Ovat vain onnellisia että pääsevät muuallekin kuin halliin ja tekojääradalle kokeilemaan taitojaan. Täytyy kai minunkin olla vain iloinen että talvi ja kunnon luistelukelit tulivat :)
Olin onnellinen suomalaisten menestyksestä, erityisesti Kiira Korven ja Susanna Pöykiön. Tsemppiä heille myös Sapporon mm-kisoihin. Jostain syystä en ole koskaan tykännyt Alisa Drein luistelutyylistä, mutta hyvä hänelle, kun kerrankin ohjelmat menivät putkeen. Ja kiitokset myös poikaystäväni kärsivällisyydelle. Hän ei ymmärrä lajista mitään eikä häntä kiinnosta, mutta hän antoi minun katsoa ja nauttia kaikista lähetyksistä ja puuhaili sillä aikaa omia juttujaan.
Kävin itsekin tänään jään päällä, tosin hokkareilla. En ole mikään jääprinsessa, keskityn mieluummin pallon tahi kiekon hakkaamiseen maalitolppien väliin. Pakko oli käydä hiukan testailemassa, ensi viikolla on luvassa koulun kaukalopalloturnauksen ensimmäiset pelit. En viime talvena ehtinyt luistella ollenkaan, niin täytyi käydä tarkistamassa että taito on vielä tallella. Onneksi lapsuudenaikaiset pelit ja lukemattomat luistelukerrat olivat vielä lihasmuistissa, ei siis pelkoa pelejä ajatellen, luistimet pysyivät vankasti jäässä :)
Harmitti vain hiukan kun täällä päin Suomea näyttää ulkojäät olevan aika nihkeässä kunnossa. Pakkasta yli kymmenen astetta ja koko viikon on ollut muutenkin hyvät luistelu- ja kentänjäädytyskelit. Silti jään pinta oli kovin muhkurainen ja tahmea. Olen kai ollut onnellisessa asemassa asuessani toisella puolen Suomea kun siellä olivat ulkokentätkin aina moitteettomassa kunnossa. Täällä ei niin usein kai sitä luonnonjäätä olekaan, että ihmiset uskaltaisivat valittaa sen kunnosta. Ovat vain onnellisia että pääsevät muuallekin kuin halliin ja tekojääradalle kokeilemaan taitojaan. Täytyy kai minunkin olla vain iloinen että talvi ja kunnon luistelukelit tulivat :)
torstai 25. tammikuuta 2007
Politiikkaa ja estetiikkaa - kumpi merkitsee enemmän?
"Miten kukaan estettiisesti intohimoinen ihminen voi kiinnostua tylsiin pukuihin pukeutuvista pönäköistä ja punakoista sedistä?" (Pauliina Seppälän oiva kolumni, trendi 2/2007)
Katseeni kiinnittyi selaillessani lehteä juuri tuohon lauseesen. Sen jälkeen koko juttu alkoi kiinnostaa. Kolumnisti oli kirjoittanut jutun siitä, miten tylsät poliitikot ja osaltaan myös tylsät toimittajat saavat politiikan kuulostamaan niin mielenkiinnottomalta. Itse olen juuri sellainen perusihminen, joka ei jaksa lukea politiikasta kertovaa lehtijuttua toista kappaletta pidempään, jos sinnekään asti.
Mutta onko politiikan mielenkiinnottomuuden syynä tasapaksut oman ammattikielensä taakse piiloutuvat poliitikot vai toimittajat, jotka toistavat ympäripyöreät ja pelottavan kuuloisia sanoja täynnä olevat lauseet lehtiin ja muihin medioihin? En tiedä kummalla on suurempi vaikutus esimerkiksi omiin päätöksiini, mutta molemmille tahoille on annettu paljon valtaa.
Näin vaalivuonna politiikan pitäisi kiinnostaa. Mutta kuka jaksaa kuunella punakkaa, hikoilevaa viisikymppistä ylipainoista miestä joka mumisee sanahirviöitä kuten budjettikeskustelu, kuntauudistus ja ministeriön talousarviot. En minä ainakaan. Mutta oikeastihan kyse on tärkeistä asioista: minun ja muiden opiskelijoiden vähäisistä rahoista, veroista, terveydestä ja vanhusten hoidosta. Tottakai haluaisin löytää sellaisen ihmisen, joka varmistaa että tulevaisuudessa isoäitini, isäni ja minäkin joskus saamme mahdollisimman hyvää hoitoa ja palveluja kun niitä tarvitsemme. Ja tottakai olen kärppänä kuuntelemassa uutisia jos aiheena on olematon opintotukeni tai äitini tarvitsemat mielenterveyspalvelut, niiden muutokset ja puutteet.
Kuka voisi kertoa tästä kaikesta suomeksi ja olla vielä samaa mieltä kanssani? Ehdokkaita kyllä on joka lähtöön ja kaikenmoisia vaalilupauksia ja -ohjelmia. Ensimmäistäkään selkokielistä en ole löytänyt. Kaiken sen poliittisen jargonin seasta on vaikea löytää mitään konkreettista. Lehdet ja telkkari ovat pian taas täynnä samoja tasapaksuja lauseita: "haluamme turvata vanhustenhoidon ja työllisyyden, mutta samalla joudumme säästämään ja tehostamaan sieltä sun täältä.."
Konkreettista ei ole myöskään oma estetiikankaipuuni. Olen esteetikko, enkä voi sille mitään. En kuitenkaan vaadi poliitikolta mitään sen kummempaa kuin omasta ulkonäöstään huolehtimista. Kaikissa elämäntilanteissa jossa joudun puhumaan vieraiden ihmisten kanssa, toivon hartaasti että ko. henkilö olisi käynyt viimeisen vuorokauden aikana suihkussa, pessyt hampaansa ja näyttäisi huolitellulta. Huolitellulla en tarkoita mitään muotisuunnittelijoiden luomuksiin pukeutumista, vaan puhtaita vaatteita, ja mielellään sellaisten värien käyttöä, jotka eivät sodi kovin pahasti keskenään. Usein nimittäin uutisia katsoessa jään tuijottamaan jonkun tärkeän isoherran tai -rouvan purppuranpunaista paitaa ja siihen täysin sopimatonta kravattia tai huivia tai kahvitahraa rinnuksilla. Vaikka kuinka tärkeää asiaa puhuisivat, en jälkikäteen muista muuta kun sen, että eivät tainneet kotiovella katsoa peiliin ennenkuin lähtivät. Jos on työnsä puolesta paljon esillä mediassa tai muuten esiintyy suurten ihmisjoukkojen edessä, kannattaa panostaa siihen miltä näyttää. Tiedän sen kokemuksesta. Heti tulee itselle varmempi olo toisten edessä kun tietää että paita on puhdas ja se sopii väreiltään yhteen housujen ja vyön kanssa. Samalla parantaa mahdollisuuksia siihen, että kuulijat keskittyvät itse asiaan.
Olen äänestänyt aina siitä asti kun täysi-ikäiseksi tulin, vaikkei politiikka kovin paljoa kiinnostakaan. Onneksi minulla on fiksu isi, joka ei ole pakottanut eikä tuputtanut omia mielipiteitään. Hän on sanonut kaksi asiaa äänestämisestä ja se on riittänyt. Muista tyttö äänestää oli ensimmäinen. Toinen neuvo oli se, että jos ei pidä siitä meiningistä miten tällä hetkellä asioita hoidetaan (eduskunnassa, kunnallisvaltuustossa, presidentinlinnassa tai ihan missä tahansa) niin kannatta etsiä itselleen sopivin ehdokas niistä, jotka eivät vielä kyseisessä tehtävässä ole olleet. Silloin on ainakin toivoa siitä että asiat muuttuvat.
Onneksi on vielä aikaa vaaleihin. Liikaa aikaa minulla ei ole laittaa politiikkaan kuitenkaan, mutta ainakin vaalikoneen ja lehtijuttujen avulla yritän metsästää omalle äänelleni mahdollisimman hyvän kohteen. Jonkun ei vielä keski-ikään ehtineen, jolla on omia mielipiteitä puolueensa vaaliohjelmapölinän lisäksi. Ja esteetikko minussa tahtoo löytää vakuuttavan ja uskottavan näköisen ihmisen, jota kuuntelevat minun lisäkseni myös muut.
Katseeni kiinnittyi selaillessani lehteä juuri tuohon lauseesen. Sen jälkeen koko juttu alkoi kiinnostaa. Kolumnisti oli kirjoittanut jutun siitä, miten tylsät poliitikot ja osaltaan myös tylsät toimittajat saavat politiikan kuulostamaan niin mielenkiinnottomalta. Itse olen juuri sellainen perusihminen, joka ei jaksa lukea politiikasta kertovaa lehtijuttua toista kappaletta pidempään, jos sinnekään asti.
Mutta onko politiikan mielenkiinnottomuuden syynä tasapaksut oman ammattikielensä taakse piiloutuvat poliitikot vai toimittajat, jotka toistavat ympäripyöreät ja pelottavan kuuloisia sanoja täynnä olevat lauseet lehtiin ja muihin medioihin? En tiedä kummalla on suurempi vaikutus esimerkiksi omiin päätöksiini, mutta molemmille tahoille on annettu paljon valtaa.
Näin vaalivuonna politiikan pitäisi kiinnostaa. Mutta kuka jaksaa kuunella punakkaa, hikoilevaa viisikymppistä ylipainoista miestä joka mumisee sanahirviöitä kuten budjettikeskustelu, kuntauudistus ja ministeriön talousarviot. En minä ainakaan. Mutta oikeastihan kyse on tärkeistä asioista: minun ja muiden opiskelijoiden vähäisistä rahoista, veroista, terveydestä ja vanhusten hoidosta. Tottakai haluaisin löytää sellaisen ihmisen, joka varmistaa että tulevaisuudessa isoäitini, isäni ja minäkin joskus saamme mahdollisimman hyvää hoitoa ja palveluja kun niitä tarvitsemme. Ja tottakai olen kärppänä kuuntelemassa uutisia jos aiheena on olematon opintotukeni tai äitini tarvitsemat mielenterveyspalvelut, niiden muutokset ja puutteet.
Kuka voisi kertoa tästä kaikesta suomeksi ja olla vielä samaa mieltä kanssani? Ehdokkaita kyllä on joka lähtöön ja kaikenmoisia vaalilupauksia ja -ohjelmia. Ensimmäistäkään selkokielistä en ole löytänyt. Kaiken sen poliittisen jargonin seasta on vaikea löytää mitään konkreettista. Lehdet ja telkkari ovat pian taas täynnä samoja tasapaksuja lauseita: "haluamme turvata vanhustenhoidon ja työllisyyden, mutta samalla joudumme säästämään ja tehostamaan sieltä sun täältä.."
Konkreettista ei ole myöskään oma estetiikankaipuuni. Olen esteetikko, enkä voi sille mitään. En kuitenkaan vaadi poliitikolta mitään sen kummempaa kuin omasta ulkonäöstään huolehtimista. Kaikissa elämäntilanteissa jossa joudun puhumaan vieraiden ihmisten kanssa, toivon hartaasti että ko. henkilö olisi käynyt viimeisen vuorokauden aikana suihkussa, pessyt hampaansa ja näyttäisi huolitellulta. Huolitellulla en tarkoita mitään muotisuunnittelijoiden luomuksiin pukeutumista, vaan puhtaita vaatteita, ja mielellään sellaisten värien käyttöä, jotka eivät sodi kovin pahasti keskenään. Usein nimittäin uutisia katsoessa jään tuijottamaan jonkun tärkeän isoherran tai -rouvan purppuranpunaista paitaa ja siihen täysin sopimatonta kravattia tai huivia tai kahvitahraa rinnuksilla. Vaikka kuinka tärkeää asiaa puhuisivat, en jälkikäteen muista muuta kun sen, että eivät tainneet kotiovella katsoa peiliin ennenkuin lähtivät. Jos on työnsä puolesta paljon esillä mediassa tai muuten esiintyy suurten ihmisjoukkojen edessä, kannattaa panostaa siihen miltä näyttää. Tiedän sen kokemuksesta. Heti tulee itselle varmempi olo toisten edessä kun tietää että paita on puhdas ja se sopii väreiltään yhteen housujen ja vyön kanssa. Samalla parantaa mahdollisuuksia siihen, että kuulijat keskittyvät itse asiaan.
Olen äänestänyt aina siitä asti kun täysi-ikäiseksi tulin, vaikkei politiikka kovin paljoa kiinnostakaan. Onneksi minulla on fiksu isi, joka ei ole pakottanut eikä tuputtanut omia mielipiteitään. Hän on sanonut kaksi asiaa äänestämisestä ja se on riittänyt. Muista tyttö äänestää oli ensimmäinen. Toinen neuvo oli se, että jos ei pidä siitä meiningistä miten tällä hetkellä asioita hoidetaan (eduskunnassa, kunnallisvaltuustossa, presidentinlinnassa tai ihan missä tahansa) niin kannatta etsiä itselleen sopivin ehdokas niistä, jotka eivät vielä kyseisessä tehtävässä ole olleet. Silloin on ainakin toivoa siitä että asiat muuttuvat.
Onneksi on vielä aikaa vaaleihin. Liikaa aikaa minulla ei ole laittaa politiikkaan kuitenkaan, mutta ainakin vaalikoneen ja lehtijuttujen avulla yritän metsästää omalle äänelleni mahdollisimman hyvän kohteen. Jonkun ei vielä keski-ikään ehtineen, jolla on omia mielipiteitä puolueensa vaaliohjelmapölinän lisäksi. Ja esteetikko minussa tahtoo löytää vakuuttavan ja uskottavan näköisen ihmisen, jota kuuntelevat minun lisäkseni myös muut.
tiistai 23. tammikuuta 2007
Tunteista ja niiden puutteesta
Semmoinen asia kun tunteet on viimeaikoina mietityttänyt. En tiedä johtuneeko stressistä ja ainaisesta kiireestä, mutta viime aikoina ei ole tuntunut oikein miltään. Viikonloppuna katsellessani poikaystäväni koiraherraa, mietin, että jos voin saada tuon pienen otuksen noin onnelliseksi pienillä asioilla, miksen osaa olla hyvä itselleni. Tai tehdä sellaisia asioita että tulisin onnellisemmaksi, tuntisin väsymyksen lisäksi muutakin, hymynkare suupielissä ei olisi pahitteeksi. Koiralle riittää tunnin lenkki kipakassa pakkasessa, hyvää muonaa ja muutama leikkihetki tenttiin lukemisen ohella. Minä taidan tarvita enemmän.
Hyvänä alkuna toimii halaukset ja mukavat höpinät sohvan pohjalla torkkupeittoon kääriytyneenä, vieressä oma rakas. Kruununa tietysti meidän välissä autuaana ketarat ojossa makoileva koiraherra :) Kaikki on siis periaatteessa hyvin. Mutta.
Ehkä kyse on vaan asenteesta tai asennoitumisesta. Kiirettä ja tekemistä piisaa, mutta suurin osa niistä on ihan itse hankittuja hommia ja pääasiassa ihan mukavia juttuja. Hetkittäin, esimerkiksi tanssitunnilla, hymy nousee kasvoille ja tietää tehneensä jotakin oikein kun näkee takanurkassa hyppysarjan kanssa tahkovan oppilaan oivaltaneen jotakin. Tai kun näkee koiran silmistä rajattoman riemun sen tietäessä että pian päästään lumihankeen juoksentelemaan ja möyrimään. Sellaisia hetkiä vaan kaipaisi lisää pimeyden keskelle.
Taidan aloittaa pienistä asioista. Mukillinen kaakaota ja vähän kermavaahtoa ensihätään :)
Hyvänä alkuna toimii halaukset ja mukavat höpinät sohvan pohjalla torkkupeittoon kääriytyneenä, vieressä oma rakas. Kruununa tietysti meidän välissä autuaana ketarat ojossa makoileva koiraherra :) Kaikki on siis periaatteessa hyvin. Mutta.
Ehkä kyse on vaan asenteesta tai asennoitumisesta. Kiirettä ja tekemistä piisaa, mutta suurin osa niistä on ihan itse hankittuja hommia ja pääasiassa ihan mukavia juttuja. Hetkittäin, esimerkiksi tanssitunnilla, hymy nousee kasvoille ja tietää tehneensä jotakin oikein kun näkee takanurkassa hyppysarjan kanssa tahkovan oppilaan oivaltaneen jotakin. Tai kun näkee koiran silmistä rajattoman riemun sen tietäessä että pian päästään lumihankeen juoksentelemaan ja möyrimään. Sellaisia hetkiä vaan kaipaisi lisää pimeyden keskelle.
Taidan aloittaa pienistä asioista. Mukillinen kaakaota ja vähän kermavaahtoa ensihätään :)
maanantai 22. tammikuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
